O: Martin Provost. PO: Emmanuelle Devos, Sandrine Kiberlain, Olivier Gourmet. 139 min. K-12.
Violette Leduc tunnetaan Suomessa verrattain huonosti, vaikka hän kuului feministisen kirjallisuuden tienraivaajiin ja hänen omaelämäkerrallinen romaaninsa Äpärä (1964) on kyseisen lajin suuria klassikoita.
Palvelustytön avioton lapsi koki jo pienenä olevansa ei-toivottu, ja sama hyljeksytyksi tulemisen ja ulkopuolisuuden tunne seurasi häntä läpi elämän. Äpäryys löi Leduciin henkisen toisen luokan kansalaisen leiman, joka ei koskaan täysin pyyhkiytynyt.
Martin Provostin ohjaama Violette käsittelee parin vuosikymmenen tapahtumia, mutta sen kerronnassa on viipyilevää hitautta. Kohtauksessa, jossa Leduc kirjoittaa ensimmäiset kaunokirjalliset rivinsä, kamera nousee hitaasti ylös puunlatvoihin ja laskeutuu verkkaisesti takaisin. Vähemmälläkin alleviivauksella kävisi selväksi, että jotain pyhää tapahtui hetkellä, jolloin kynä kosketti tyhjää sivua.
Violette on jaksotettu Leducin elämään vaikuttaneiden ihmisten mukaan nimettyihin osiin. Muutenkin elokuva pursuaa nimiä, ja varsinkin ranskalaisen kirjallisuuden suuruudet kuten Simone de Beauvoir, Jean-Paul Sartre, Jean Genet ja Albert Camus ovat esillä.
Etenkin Beauvoirin merkitys Leducin uran kannalta niin rohkaisijana kuin taloudellisena tukijana oli keskeinen. Violette kuvaa onnistuneesti kahden erilaisen naisen välistä vuorovaikutusta ja jännitettä, jossa vastakkain asettuvat kulturellin ja akateemisen Beauvoirin pidättyvyys ja Leducin intohimoisuus ja välittömyys.
Osa Leducin tragediaa oli, että hän sai kollegoiltaan ihailua ja ymmärrystä kirjoittajana mutta ihmisenä häneen pidettiin etäisyyttä. Elokuva selittää tätä kuvaamalla Leducin sietämättömänä takertujana, joka hapuilee romanttista lempeä epätoivon vimmalla vastapuolen kiinnostuksesta, sukupuolesta, siviilisäädystä tai seksuaalisesta suuntautumisesta piittaamatta.
Leduc koetteli sopivaisuuden rajoja niin yhteiskunnallisesti vaiettuja asioita käsitelleillä kirjoillaan kuin käytöksellään. Rohkea ja suora nainen kieltäytyi sensuroimasta ajatuksiaan, mutta lyyrinen hän oli vain kirjoittaessaan. Violettessa hyödynnetään tätä tekstien ja julkisen esiintymisen välistä epäsuhtaa ääneen luetuilla katkelmilla Leducin tuotannosta.
Provost ohjasi muotokuvan omalaatuisesta ja itseoppineesta naistaiteilijasta jo 2008. Kouluttamattomasta ja väärinymmärretystä kuvataiteilijasta Séraphine de Senlisistä kertovassa Séraphinessa ja Violettessa on paljon samaa, sillä molemmat sivuavat myös mielenterveyteen ja naisen asemaan liittyviä kysymyksiä.
Siinä missä Séraphine oli ilmeisesti aidosti mielenvikainen, kytkeytyy Leducin saama kohtelu mielenterveyspotilaana yhteiskunnallisiin, piilotettuihin valtarakenteisiin. Nykyään hänen omana aikanaan vaaralliseksi ja naiselle epäsopivaksi tulkittu käytöksensä hoidettaisiin todennäköisesti kirjoittamalla resepti masennuslääkkeitä.
J. K. SILVENNOINEN
