Helsingissä vaikuttava kaunosieluinen synkistelijä Verhot etsii innoitusta post-punkin ja new waven aallonharjalta mutta Joy Divisionin ja Curen lisäksi bändissä on tukevasti nuoruuden viattomuutta ja herkkäuskoisuutta, arkielämän todellisuuspakoa. Verhot tarkkailee maailmaa nuoren ihmisen sydämen sykkeellä – silloin kun kosketus on alkuräjähdys ja suudelma on puoli ruokaa. Pimeässä syysyössä pakkanenkin voi nipistellä ilman huomiota sydämen sykkiessä naapuripulpetin nahkatakkityypille, toisaalta taivas putoaa yhdestä väärästä lauseesta. Verhot katsoo taustapeiliin kaihoisalla ja tunteikkaalla otteella. Soundeissa on retroa ja kasaria, kalenteri kääntyy suurinpiirtein vuoteen 1982.
Herra Ylpön Ihmisillä ja Verhot-orkesterilla on samoja lähtökohtia mutta Ylpön reality-rockin vastapainona Verhot on tunteellisempi ja naiivimpi – arkielämän todellisuuspakoa. Verhot on muodollisesti pätevä, bändi ei sorru ylettömään pimeydessä pyörimiseen vaan harmaus on ennemminkin rakkauden kaipuuta ja täyttymyksen odotusta. Sydän huutaa rakkaudesta. Kun Ylppö tallentaa hetkiä viiltavillä vedoilla, Verhot vuodattaa tunteita sydämillä koristeltuun päiväkirjaan.
Odotan on mainio post-punk -vuodatus, dramaattinen ja tummasävyinen mutta eteenpäin vievillä askeleilla kiirehtivä hypnoottiinen rock-pala. Paksulla kasarisyntikalla operoiva Ote kirpoaa täyttyy päiväunelmista kun taas Hullu vaikuttaa Ylpön ja Ihmisten sydämelliseltä velipuolelta. Sata kertaa on vähällä pakahtua rakastuneen sydämen vuodatuksen. Rokkipoliisin sisko on kiekon vetoavin menopala ja kertosäkeessä on vastustamatonta rockin alkuvoimaa.
Verhot onnistuu luomaan emotionaalisen haikeaa ja kaipaavaa rock-maalailua, jolla on suuri sydän ja vaaleanpunaiset aurinkolasit. Suuriin tunteisiin kääriytyvää todellisuuspakoa riittää koko albumin mitalle, mikä ilolla todettakoon. Verhot värittää päiväunelmia ja hämärtyvän illan alakulon hetkiä.
