Valtteri Bottas Duathlon siirtyy ensi vuoteen.
Valtteri Bottas Duathlon powered by Tunturi jää väliin vallitsevan koronaviruspandemian johdosta.
”Kun maaliskuussa vedin ajohaalareita päälle Australiassa en tajunnut vielä koronatilanteen laajuutta. Itselleni terveys on tärkein asia kaikista ja en ole koskaan valmis leikkimään omalla tai muiden terveyden kustannuksella. Kävimme keskusteluja suoraan kumppanien ja tuotannon kanssa ja olen iloinen, että löydettiin kaikkien kanssa yhteinen sävel, jonka seurauksena siirrymme suoraan suunnittelemaan 2021 Valtteri Bottas Duathlonia”, toteaa F1-tähti Bottas.
Tapahtuma tulee ottamaan yhteyttä kaikkiin ilmoittautuneisiin ja kertomaan mahdollisesta ilmoittautumismaksun palautuksesta tai ilmoittautumisen siirrosta vuodelle 2021.
Ensimmäinen Valtteri Bottas Duathlon järjestettiin vuonna 2017. Viime vuonna paikalla oli yli 4000 vierasta, ja hyväntekeväisyyteen kerättiin rahaa 17 000 euroa.
Bottas kertoo tapahtuman siirtymisestä ensi vuoteen somevideon muodossa:




