Ohjaus: Steven Spielberg. Näyttelijät: Tom Hanks, Mark Rylance. 142 min. K-12. 2015.
Brooklynissa pidätettiin 1957 Rudolf Abel -nimeä käyttänyt taidemaalari epäiltynä vakoilusta Neuvostoliitolle. Osoituksena amerikkalaisen oikeusjärjestelmän tasa-arvoisuudesta Abelille määrättiin pätevä puolustusasianajaja James Donovan (Tom Hanks), vaikka oikeudenkäyntiä pidettiin läpihuutojuttuna.
Donovan onnistui taivuttelemaan tuomarin luopumaan sähkötuolin käytöstä muistuttamalla, että Abelista voisi olla Yhdysvalloille enemmän hyötyä vankisellissä kuin tuhkauurnassa. Jos oma vakooja jäisi kiinni rautaesiripun väärällä puolella, neuvostovakooja toimisi dollareita ja farkkuja kurantimpana vaihdonvälineenä.
Donovanin ennustus osui oikeaan, kun Neuvostoliitto ampui alas vakoilulentoa suorittaneen lentäjän vuonna 1960. Koska Yhdysvallat ei virallisesti toiminut vanginvaihdon osapuolena, lähetettiin Donovan neuvottelemaan Itä-Berliiniin yksityishenkilönä. CIA:n ohjeista huolimatta hän yritti saada Abelista vaihdossa myös toisen amerikkalaisen, Berliinin muurin väärällä puolelle vahingossa joutuneen opiskelijan.
Steven Spielbergin Vakoojien silta kuvaa Yhdysvalloissa valinnutta kylmän sodan jännittynyttä ja vainoharhaista henkistä ilmastoa, jossa lapset opetettiin suojautumaan ydinpommilta ja kommunismin varjoa pelättiin kuin nykyään terroristeja. Pelkkä neuvostovakoojan asianajajana toimiminen rinnastui monien silmissä isänmaanpetturuuteen.
Hanks tekee tutun suorituksen suoraselkäisenä oikeudenpuolustajana ja lempeänä perheen isänä. Hänen tavaramerkikseen ovat muodostuneet samankaltaiset oikeamielisyydessään miltei naiivit mutta sympaattiset hahmot, joista James Stewart tuli tunnetuksi. Hanksissa on vähemmän karismaa mutta yhtä paljon turvallista ja lempeää jokamiestä.
Donovanin hahmo tuo mieleen myös Gregory Peckin ikonisen Atticus Finchin, joka mustaa raiskauksesta syytettyä miestä puolustaessaan oli joutua itsekin hirteen. Ilmeisesti Peck huomasi roolien samankaltaisuuden, sillä hänen kerrotaan haaveilleen Donovanin roolista jo 1960-luvulla.
Myös Mark Rylance tekee vahvan, vähäeleisen ja hillityn roolin kohtaloonsa tyytyvänä vakoojana, joka periaatteellisuudessaan rinnastuu Donovaniin. Parhaan miessivuosan Oscar meni oikeaan osoitteeseen.
Vakoojien silta jatkaa kylmän sodan agenttitrillereiden kunniakasta perinnettä tavalla, jossa ohjaajan maneerit ovat läsnä hyvässä ja pahassa. Avauskohtaus, jossa CIA saa Abelin nalkkiin on mainiota ison kankaan viihdettä, ja myös Berliiniin sijoittuvissa hetkissä on virtaa ja visuaalista komeutta. Toisaalta läsnä on myös Spielbergin taipumus sentimentaalisuuteen. Jälki on kuitenkin kokonaisuudessaan parempaa kuin hänen edellisissä elokuvissaan Lincoln ja Sotahevonen.
Matt Charmanin käsikirjoitusta ovat muokanneet myös Ethan ja Joel Coen. Aavistelen heidän vaikutuksensa näkyvän lähinnä vinohkon huumorin pilkahduksissa ja dialogissa, jotka ovat omiaan parantamaan elokuvaa.
J. K. SILVENNOINEN
Vakoojien silta Elisa Viihteessä.
