Maahan viilletty raja (2023, Karisto) on Anne Vuori-Kemilän kolmas romaani. Hänen aiemmista kirjoistaan Mustaa jäätä (2020, Karisto) oli Finlandia-ehdokkaana. Niin Mustaa jäätä kuin tämä uusi kirja, kertovat realistisella tyylillä Suomesta työläisnäkökulmasta 1900-luvun eri vuosikymmeniltä, tyylilajin ollessa pääosin draamaa.
Maahan viilletty raja kertoo kemiläisten ja torniolaisten naishahmojen kautta ajankuvaa 1920-luvulta 1960-luvun alkuun. Kirjan hahmoista monet työskentelivät raskaissa töissä satamien ahtaajina ja muina sekatyöläisinä. Kirjan alussa olevassa kohtauksessa kuvataan tositapahtumiin perustuva onnettomuus, jossa Oulunsalon edustalla vuonna 1907 kuoli 20 laivanlastaajatyttöä ja -naista.
Vuori-Kemilän tyyli on sopivan riisuttua, tunnelmaa luovaa ja jännitteen kannalta olennaisiin asioihin huomiota kiinnittävää. Kertojanääninä toimivat vuorollaan Signe ja hänen äitinsä Reeta, joiden välit ovat etäiset. Satamakylien miljöötä kuvataan sekä tunnelmaltaan että ulkomuodoltaan onnistuneesti. Pulloporukat pyörivät nurkilla ja ihmisten jutut olivat välillä härskejä. Yksi nuorista naishahmoista ajautuu seksityöläiseksi saadakseen itselleen edes jotain tuloja pakon edessä.
Kirjassa otetaan fokukseen naisen asema tuon ajan yhteiskunnassa. Miten toimia vahinkoraskauden kanssa? Kyläläisten konservatiiviset, piikikkäät ja halveksuvat asenteet lävähtävät nopeasti päin nuoren naisen naamaa, kun hän on saamassa aviottoman lapsen. Työssäkäyminen ja vauvan hoitaminen ei yksin vauvaansa hoitavalta Reetalta onnistu, joten hän luovuttaa Signensä pian pois. Kirjan yksi teema on äidin ja tyttären suhteeseen liittyvät traumat ja välirikko.
Vuori-Kemilän kirjaa lukiessa oivaltaa esimerkiksi sen, mistä osaltaan saattavat juontaa juurensa suomalaisessa kansanperimässä istuvat jurot ja kovat asenteet. Olosuhteet ovat kirjan naistyöläisillä niin kovat, että ilmankos moni on kovapäiseksi kouliintunut. Huumorin kukka on välttämätön keventäjä työn raskaan raatajille. Sitten päädytään sota-aikaan ja meno vain synkkenee. Elämä on sikurilla sinnittelemistä, mutta uudet miehet ja vauvat tuovat elämään onnea.
Kirjassa kuvataan onnistuneesti ylisukupolvisesti periytyviä traumoja suomalaisen työväestön keskuudessa. Näin osa niistä on syntynyt ja jäänyt ihmisten välille kitkaa aiheuttamaan. Näin on syntynyt sekin toksinen tapa puhua toisista, huomasin ajattelevani. Kun työt olivat raskaita, ja sen tuottavuus oli vähäistä, vähistä leivänkannikoista tapeltiin välillä henkisesti, ja työporukan heikointa lenkkiä kuumotettiin.
Kirjan tarina on kronologinen ja eheä, kertoen monipuolisesti yhden pienen suvun elämästä eri vuosikymmenillä Kemin seudulla, erityisesti suvun naisten kautta. Osaksi henkilöiden elämää nivoutuu ympäröivän kylän ja yhteiskunnan vaihtuvat tunnelmat. Ohi vilahtaa 30-luvun lapualaisuus, sodan myötä saapuvat saksalaissotilaat, ja pian heidät jo häädetään aseellisesti maasta, ja sitten kuvataan punaisen Kemin radikaaleja mielenosoitusmarsseja. Muun muassa näiden ilmiöiden lomassa Reeta ja hänen tyttärensä Signe elävät elämäänsä, erillään toisistaan, mutta toisiaan niin paljon ajatellen. Korjaantuuko kauan sitten menetetty luottamus vielä joskus ennalleen?
Anne Vuori-Kemilä on taustoittanut kirjaansa oman sukunsa arkistoilla, Kemistä ja Torniosta kirjoitetuilla historiateoksilla ja ahtaajanaisten kertomuksilla. On syntynyt elämänmakuinen, eloisa, karikkoinen ja mehevä lukuelämys, jota voi vahvasti suositella kotimaisesta draamakirjallisuudesta pitäville.
Teksti: Aarne Pohjois-Koivisto. Kuva: Olli Kemilä
Maahan viilletty raja on saatavana e-kirjana ja äänikirjana. Äänikirjan lukee Jenni Sainio
Anne Vuori-Kemilä (synt.1958) kasvoi Pohjois-Suomen joutomailla ja päätyi Helsinkiin. Hän on työskennellyt psykiatrisena sairaanhoitajana, opettajana ja työnohjaajana eri paikkakunnilla. Kirjallisuuden ja kirjoittamisen lisäksi esikoiskirjailijan hengissäpysymiseen kuuluvat; perhe, luonto ja kohtaantumiset tuttujen ja outojen kanssa. Vyötärönympäryksen niin salliessa, myös suklaa.
