Mikko Moilasen menestysteos Suomen pyövelit (Docendo 2019) on saanut jatkoa. Uudessa teoksessa Kohtalona mestauslava: Kuolemanrangaistus Suomessa 1500-1825 kerrotaan mestauslavan asiakkaiden tarinoita. Kuten kirjassakin todetaan, ne päättyvät vain harvoin onnellisesti.
Mikko Moilanen kiinnostui pyöveleistä selvitettyään omaan sukuunsa liittyvää 1700-luvun kuolemantuomiota. Pyöveleiden historian lisäksi hän on selvittänyt noin 200 suomalaisen mestauspaikan sijainnin. Kirjaan loppuun on koottu tiedossa olevat teloituspaikat paikkakuntakohtaisesti.
Kohtalona mestauslava -tietokirja esittelee kuolemaantuomittujen taustoja, elämänkulkua ja tuomioon johtaneita rikoksia. Tarkemmin tarinoissa paneudutaan reiluun 20 tapaukseen.
Useat kirjassa olevat (ja huom. tässäkin juttussa kuvaillut) rikokset ja mestaukset ovat raakaa ja surullista luettavaa. Rangaistukset eivät olleet yksi yhteen: jos rikos oli poikkeuksellisen raaka, myös rangaistus saattoi olla äärimmäinen.
Tämän sai kokea Tuomas Laurinpoika, joka eräänä iltana saapui Koirakivi erämaatorppaan ja pyysi yösijaa. Kun yö saapui ja tuli maatapanon aika. Laurinpojan valtasi tappamisen pakkomielle. Hän surmasi isäntäparin ja heidän kaksi alaikästä lastaan. Sen jälkeen hän sytytti torpan palamaan ja pakeni paikalta.
Kirjan mukaan Tuomas Laurinpoika teki tunnustuksen ja myönsi ansaitsevansa kuolemanrangaistuksen.
Oikeus kysyi syytä tähän järjettömään tekoon, sillä ryöstömurhasta ei saatu todistetta. Syytetyn selitys oli erikoinen. Hän väitti tulleensa jokunen vuosi takaperin noidutuksi erään velhonaisen toimesta. ”Näin jouduin Pahan viettelemäksi ja sokaisemaksi.” Enempää miehestä ei saatu irti.
Rikos oli poikkeuksellisen raaka. Sen vuoksi myös rangaistus oli äärimmäinen. Pyöveli murskasi tuomitun kaikki nivelet käsistä ja jaloista lekalla tai painavalla pajavasaralla. Sen jälkeen häneltä katkaistiin kaula ja ruumis paloiteltiin neljään osaan. Mestauspaikalle oli pystytetty viisi paalua, joihin ruumiinosat kiinnitettiin ”peloksi ja varoitukseksi.”
Kivuliaan lähdön tuonpuoleiseen sai myös raakaan ryöstömurhaan syyllistynyt Liisa Klemetintytär vuonna 1701.
Liisa Klemetintyttärelle langetettaisiin ankarin mahdollinen rangaistus. Näin myös kävi. Mestaustoimitus eteni seuraavasti. Pyöveli kuumensi varta vasten hankitut rautapihdit tulikuumiksi nuotiotulen hehkussa. Sitten hän nipisteli pihdeillä kuusi kertaa teloitettavan käsivarsia. Seuraavaksi pyöveli katkaisi tuomitun oikean käden ranteen kohdalta. Kaulan katkaisu päätti piian kärsimyksen. Pyövelin viimeinen työvaihe sisälsi ruumiinosien polttamisen roviolla.
Vastahankaisuus teloituksia kohtaan lisääntyi 1700-luvulla. Tämä purkantui kirjan mukaan sillä, että teilinpuita kaadeltiin ja ruumiinosia varasteltiin.
Minkä tahansa tavaran tai ruumiinosan poisvieminen oli ankarasti kiellettyä, mutta kieltoa ei aina noudatettu. Joskus kävi niinkin, että hirtetyn tai teilatun ruumis hävisi kokonaan. Tällöin asialla saattoivat olla tuomitun omaiset, jotka halusivat vainajalle leposijan lähempää kirkkomaata.
Tuomittujen kohtaloiden lisäksi kirja käsittelee teloituspaikkoja. Mestaukset ja hirttämiset tapahtuivat varta vasten nimetyillä paikoilla, jotka alkujaan olivat kirkonmäillä tai toreilla, sittemmin maanteiden varrella muistuttamassa lain karmeasta kourasta. Kirjaan loppuun on koottu tiedossa olevat teloituspaikat paikkakuntakohtaisesti.
1800-luvulla teloitusten vastustaminen lisääntyi entisestään. Kirjan mukaan muutos heijastui niin tuomitun kuin yleisön käytökseen.
Teloituspaikalla yleistyi toinenkin kiusallinen lieveilmiö. Myös yleisö alkoi käyttäytyä aiempaa huonommin. Katsojat suhtautuivat tapahtumaan välinpitämättömästi ja syntyi järjestyshäiriöitä. Väenkokous ei palvellut lain kunnioitusta lisäävänä tilaisuutena. Rahvas näki teloitukseen enemmän viihteenä virikkeenä omakohtaiseen moraaliseen pohdiskeluun
Läntisen Euroopan maat yksi toisensa jälkeen lakkauttivat julkiset teloitukset 1800-luvun loppupuoliskolla.
Viimeinen rauhan aikana kuolemaantuomittu mestattiin 8. heinäkuuta 1825. Kyseessä oli Tahvo Tahvonpoika Putkonen, joka löi halolla hengiltä torppari Lasse Hirvosen Suonenjoella tapaninpäivänä 1822.
Putkonen mestattiin Pieksämäen mestauspaikalla ja ruumis haudattiin kirkkomaan ulkopuolelle. Pyövelin tehtävät toimitti Lauri Laurinpoika Jauhiainen Kuopiosta. Siihen kirveeniskuun päättyivät pyövelin työt Suomessa.
Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Kohtalona mestauslava: Kuolemanrangaistus Suomessa 1500-1825. Teos on saatavana e-kirjana. Lue näyte.
