Uusi Top Gear -juontaja Chris Evans haluaisi edelleen tehdä suosikkiohjelmaan suuren muutoksen – livelähetykset.
BBC:n suunnalta idea ei ole saanut kannatusta. Juontaja on kuitenkin toista mieltä. Evans olisi ’kotonaan’ livelähetysten parissa ja lisäksi se toisi suoraa kosketusta faneihin – asia, joka on myös tärkeä uudelle Top Gear -juontajalle.
Top Gearissa tulee olemaan ennakolta nauhoitettuja osuuksia mutta Evans haluaisi liittää pätkät livelähetykseen. Mediatietojen mukaa Evans on tuonut ajatustaan esille painokkaasti mutta BBC:n pomot ovat yhtä jääräpäisesti pitäneet kiinni omasta kannastaan – ohjelma nauhoitetaan pääosin keskiviikkona ja valmis ohjelma tulee ulos sunnuntaina.
BBC pitää livelähetystä turhan riskialttiina – varsinkin kun kyseessä on BBC:n ’kruununjalokivi’ ja rahasampo. Etenkin Jeremy Clarksonin kanssa livelähetys oli liian arvaamaton formaatti.
Top Gear jatkuu Evansin vetovastuussa toukokuussa.
(Mirror)




