Elisa Viihteen kotimainen uutuussarja Kultakala kertoo tragikoomisesta elämästä muistisairauden kanssa. Kahdeksanosainen sarja julkaistaan yksinoikeudella Elisa Viihde Viaplayssa 6.3.2022.
Draamakomedia perustuu käsikirjoittaja Tatiana Elfin ja tuottaja Essi Hellénin omakohtaisiin kokemuksiin ja kertoo äidin ja tyttären suhteesta sekä elämäntilanteesta, jonka useimmat meistä kohtaavat.
Tarinan keskiössä on varhaisiän Alzheimeriin sairastuva suurisydäminen ja itsenäinen seurapiirikampaaja Leena (Katariina Kaitue), joka suhtautuu intohimolla elämäänsä ja 20 vuotta nuorempaan miesystäväänsä Juhaniin (Chike Ohanwe). Leenan tytär Katja (Miila Virtanen) on ylisuorittava kaappiempaatikko, joka haluaa keskittyä uraansa evoluutioantropologina ilman että joku koko ajan keskeyttää.
Anna Dahlmanin ohjaaman sarjan komedia nousee tunnistettavista hahmoista sekä näiden välisistä ristiriidoista ja Alzheimerin mukanaan tuomista absurdeista myötähäpeän hetkistä. Elämä muistisairauden kanssa on raastavaa; on iloa, itkua ja rakkautta. Kultakala ei ole tarina sairaudesta tai kuolemasta vaan elämästä. Siksi tarina koskettaa kaikkia, eikä vain Alzheimeria sairastavia.
”Ensi kuulemalta muistisairaus tuntuu ankealta aiheelta. Miksi katsoa kun joku sekoilee, on nolo ja lopulta kuolee? Juuri siksi. Suomessa muistisairaita on noin 193 000, joista suurimmalla osalla on Alzheimerin tauti. Heille ja heidän läheisilleen diagnoosi on käännekohta, jonka myötä kaikki pitää miettiä uusiksi: miten hoito järjestyy, kauanko sairastunut pysyy omana itsenään, mitä tehdä kun Alzheimer-vanhempi on vinguttanut luottokorttia kymppitonnin edestä ja nyt koti on täynnä mehulinkoja?”, sanoo useita vuosia äitinsä omaishoitajana toiminut käsikirjoittaja Tatiana Elf.
”Kultakala tarjoaa samaistumispintaa ja ymmärretyksi tulemisen hetkiä kaikille, joiden läheinen tai jotka itse sairastavat parantumatonta tautia. Suomessa halutaan, että sairaat ja/tai iäkkäät asuvat ja saavat hoitoa kotonaan mahdollisimman pitkään. Alzheimerin kohdalla se on sama kuin jättäisi 3-vuotiaan omilleen. Tilanne on kamala, mutta myös absurdi ja huvittava. Rankkaa aihetta on turha sokeroida tai jättää arastelun takia käsittelemättä. Katsojat eivät säiky rankkuutta, he kaipaavat toivoa. Sitä, että kaiken keskellä voi ja saa nauraa, sanooalkuperäiskonseptia kehittämässä ollut tuottaja Essi Hellén, joka hoiti isänsä asioita tämän sairastuttua dementiaan.
