UMK26-kisaan lähetettiin ennätysmäärä biisejä – tapahtuman liput myyntiin torstaina

Artistien kiinnostus UMK-kisaa kohtaan vahvistuu vuosi vuodelta. Tänä vuonna UMK26-kisaan lähetettiin ennätysmäärä biisejä, 491 kappaletta.

UMK:ssa mukana olevat artistit julkistetaan suorassa TV-lähetyksessä ke skiviikkona14.1.2026 ja biisit musavideoineen yksi per arkipäivä 15.–23.1.

Iltapäivän kenraalissa nähdään illan show ensimmäistä kertaa ja näiden esityksen perusteella kansainvälinen raati pisteyttää esitykset.

UMK:n biisi- ja artistivalinnoista vastasi tänäkin vuonna useampi raati. Suurin vaikutusvalta oli musiikin ammattilaisista koostuvalla raadilla. Ammattilaisraadin lisäksi valintoihin vaikutti viisi yleisöraatia, joihin kutsuttiin monipuolinen joukko eri alojen edustajia.

UMK:ta seuraa vuosittain television välityksellä noin 2 miljoonaa suomalaista ja Nokia Arenan UMK-tapahtumaan odotetaan noin 20 000 fania kotimaasta ja ulkomailta.

Tänä vuonna UMK:ssa nähdään edellisvuosien tapaan seitsemän UMK-kilpailunumeroa sekä avaus- ja väliaikanumerot Suomen huippuartisteilta.

UMK26-tapahtuman show- ja kenraaliliput ovat saatavilla torstaina 2.10. klo 9 osoitteessa lippu.fi/umk.

(Lähde Yle.fi)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone