Tuleva yhtiökumppani kehuu uutta Diili-voittajaa suurilla sanoilla: ”Onneks olkoon stara ja tervetuloa tiimiin”

Sointu Borg, 28, on Diilin voittaja.

Finaalitehtävässä Sointu ja Petri joutuivat huimaan testiin: Jaajon yritysidea koululuokkien ja urheilujoukkueiden varainkeruuseen keskittyvästä firmasta annettiin kilpailijoiden tehtäväksi.

Mikä parasta, voittaja pääsee johtamaan kehittelemäänsä firmaa. Osakkaiksi tulevat Soinnun keräämien seitsemän sijoittajan lisäksi Jaajo Linnonmaa, Noora Fagerström sekä Toni Lähde. Myös Sointu saa osuuden firmasta.

Toinen Jaajon neuvonantajista ja myös tulevan yrityksen yksi osakkaista, Toni Lähde, on lisännyt someen ylistäviä kommentteja tulevasta johtohenkilöstä, siis Sointu Borgista.

”Me ollaan kaikki täynnä virheitä, sekoilua ja epävarmuutta. Tietenkin. Se tekee meistä ihmisiä, mutta ennen kaikkea aitoja, persoonallisia ja samaistuttavia. Parhaassa tapauksessa jopa luottamusta herättäviä ja äärettömän innostavia, kaikesta huolimatta.

Voittajat tunnistaa siitä, että he ymmärtävät ja hyväksyvät kaiken tuon ja ovat valmiita häviämään. Eli tietäen kaikki omat haasteensa he tekevät kaikkensa tunnistaen heikkoutensa ja pystyvät kääntämään ne nipuksi vahvuuksia.

Ja ton kaiken päälle kun lataa sit kaiken sun taidon, osaamisen, nälän, persoonan, päämäärätietoisuuden, sinnikkyyden, taistelutahdon, kuuntelutaidon, nöyryyden ja herkkyyden eli vahvuuden, sekä vielä vuoren verran kaikkea muuta, niin hei; tervetuloa vaan kaikille testaamaan pärjäättekö superstaralle nimeltään @sointuorvokki .

Onneks olkoon stara ja tervetuloa tiimiin!

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

  1. Onko Jaajo ostanut oikeudet Fundly konseptiin? Yksi yhteen on tämä Soinnun innovaatio ruotsalaiseen tuotteeseen, fundly.se. Huono maku jäi Diilistä. Häpeä Jaajo!

Kommentit suljettu.