Apulanta julkaisee uuden studioalbumin Kunnes siitä tuli totta lokakuun 9. päivä.
Huomenna 18.9. ilmestyy albumin toinen sinkkujulkaisu Valot pimeyksien reunoilla. Kappale julkaistaan digitaalisena singlenä.
Yhtyeen laulaja-kitaristi Toni Wirtanen kommentoi levy-yhtiön tiedotteessa uutta sinkkua seuraavasti:
– ‘Valot pimeyksien reunoilla’ on hyvin erityinen biisi. Se on testamentti, kaiken opitun summa. Se on selkeästi irtiotto uuden “Kunnes siitä tuli totta”-albumimme hyvinkin kyynisestä ja sarkastisesta yleisteemasta. Sanoitukset siihen syntyivät koko levyn viimeisinä. Koin koko ajan, että nyt ollaan todella ison biisin kanssa tekemisissä ja se jopa ahisti vähän. En oikein uskaltanut alkaa kirjoittaa tekstiä, kun onnistumisen paine oli niin kova. Rivi “Valot pimeyksien reunoilla” oli pyörinyt mielessä jo ehkä pari vuotta ja kun se puolivahingossa löysi paikkansa kertosäkeeseen, niin loppu tekstikin syntyi sen ympärille helposti. Kai tässä sitten on vähän sitä, että Heinolan kaljupää kirjoitti isyyshormonipäissään tunnepitoisia elämänohjeita maailman syntymättömille lapsille, kertoo Toni Wirtanen.




