Tikkurila Festivaali
1.- 3.8.2014, Hiekkaharjun urheilupuisto, Vantaa
Festivaalikesän uusi tulokas Tikkurila Festivaali järjestettiin ensimmäistä kertaa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Vantaan Hiekkaharjun urheilupuiston alueella. Sää suosi tulokasta sillä kolmen päivän ajan aurinko paistoi kuumasti lähes pilvettömältä taivaalta. Vantaalle on kaivattu omaa festaria siitä lähtien kun Ankkarock vietettiin viimeisen kerran vuonna 2010. Monet artisteista mainitsivatkin Tikkurila Festivaalin uutena Ankkarockkina. Perjantaina festivaalialueella juhli noin 8500 innokasta kotimaisen musiikin ystävää. Television voima näkyi perjantain suosikeissa sillä päivän yleisömagneeteiksi kohosivat Vain elämää- sarjassa mukana olleet Juha Tapio sekä Kaija Koo.
Allekirjoittanut ehti festivaalialueelle juuri sopivasti ennen Irinan keikan alkua. Kuvauspolitiikka osoittautui ensi alkuun yllättävän hankalaksi sillä yhdelläkään järjestysmiesten esimiehistä ei tuntunut olevan selvää kuvaa lehdistön oikeuksista. Puhumalla asioilla on kuitenkin taipumusta selvitä joten pienen säätämisen jälkeen kuvaajat pääsivät totutusti lavan eteen kuvaamaan. Kaksi biisiä keikan alusta yleisemmän kolmen sijaan riitti mainiosti. Mutta itse keikkaan. Energisesti esiintynyt Irina leikki heti settinsä aluksi Kuurupiiloa yleisön kanssa. Iloinen artisti hymyili kilpaa auringon kanssa ja jutteli hauskoja juttuja bändikavereistaan. Outo vaate naisen päällä vain heilui kun urheilullinen artisti käynnisti osaltani kaikkien aikojen ensimmäisen Tikkurila Festivaalin vauhdikkaasti. Keikalla kuultiin tottakai myös hitit Pokka sekä Kymmenen kirosanaa.
Tämän jälkeen oli aika tarkistaa päälava jota myös Vantaan energia- lavaksi kutsutaan. Kuvaushommien kanssa jälleen sama juttu mutta onneksi tarmokas järjestyksenvalvoja selvitti asian jonka seurauksena lavan eteen pääsi jatkossa vaikeuksitta kuvaamaan. Päälavalle nousi seuraavaksi Uniklubi. Sen paremmin yhtyeen musiikkia tuntevana täytyy todeta, että ainakin tämä ensimmäinen kerta jätti tamperelaisorkesterista unettavan ja vaisun olon. Liekö helle sitten imenyt miehistöstä parhaan terän? Yleisöä ei keikan aikaan ollut vielä paljoakaan paikalla. Kappaleista ihmisiä eniten tuntuivat miellyttävän Sydän janoaa sekä tarttuva Huomenna.
Perjantain yleisön villitsijäksi sekä positiiviseksi esiintyjäksi paljastui hieman yllättäen monelle paikallaolijalle vain televisiosta tuttu Juha Tapio. Miehen keikka keräsi Suomipop- lavan eteen todella runsaasti yleisöä. Setti alkoi rauhallisesti ja tunnelmaa kohotettiin pikkuhiljaa. Raikas tuuli, tuoreimman albumin nimikkobiisi Lapislatsulia ja varsinkin hieman myöhemmin kuultu Kaksi puuta olivat sanoiltaan tuttuakin tutumpia ihmisille. Iloinen ja energinen Tapio otti yleisönsä heti keikan alusta alkaen ja kävi tekemässä välittömästi lähempää tuttavuutta eturivin kanssa.
Toki yleisöä piti myös laulattaa. “Tämä on vähän kornia mutta tuskin olen ainoa artisti täällä joka näin tulee tekemään” mies totesi ennen Mitä silmät ei nää– kappaleen yhteislauluhetkeä. Koko kenttä lauloi ja heilutti käsiään aina kun artisti niin vain pyysi. Koko Juha Tapiolle varattu tunti oli silkkaa hittiputkea alusta loppuun. Paremmat päivät, Aito rakkaus sekä aivan loppuun tarkoituksella säästetyt Ohikiitävää sekä Tsneh (Tykkään susta niin että halkeen) pitivät yleisön mielenkiinnon yllä. Juha Tapio näyttää antavan lavalla kaikkensa ja se ei voi olla huono asia.
Lapsuutensa sekä teini-ikänsä Tikkurilassa viettänyt Anna Abreu aloitti keikkansa Vantaan energia- lavalla uusilla biiseillä. Parin uudemman kappaleen jälkeen siirryttiin vanhempaan materiaaliin. Yleisö pysyi yllättävän vaisuna vaikka pirteä Anna teki kaikkensa saadakseen ihmiset tanssimaan ja bailaamaan keikan aikana. “Olen ollut täällä sellaisissa kotibileissä että. Tiksissä osataan siis bailata!” huusi Abreu. Yleisö innostui vain hetkeksi. Pippurinen artisti osaa myös rauhoittua. Balladi Silent despair sekä koskettava Worst part is over todistivat tämän. Loppukeikka olikin sitten omistettu bailaamiselle. Abreu riisui jopa korkkarinsa (ja lyheni omien sanojensa mukaan ainakin metrin) halutessaan bilettää kunnolla. Tuoreimman levyn ensimmäinen sinkku Ra-ta ta-ta ei oikein sytyttänyt. Paljon paremmin toimi versio Jukka Pojan hitistä Kylmästä lämpimään. Mitäpä jos Abreu levyttäisikin levyllisen fadoa tai albumillisen suomenkielistä materiaalia? Se puhuttelisi ainakin minua enemmän.
Seuraavaksi Suomipop- lavalla herkisteltiin Scandinavian Music Groupin tahtiin. Terhin ja Pauliinan äänet soivat kauniisti yhteen. Yhtye on samaan aikaan sopivan herkkä sekä boheemi. Hölmö rakkaus toimi hienona avausraitana. SMG ei turhia jutellut vaan antoi kauniin musiikin puhua puolestaan. Balladi 1 ja Valmis lämmittivät kilpaa auringon kanssa kunnes Ei paniikkia nosti tempoa hieman. Kitaristi Joel Melasniemi pääsi ääneen tuoreen Terminal 2– albumin kappaleella Helena. Duetto Terhin kanssa herkisti minut jopa humaltuvan festivaaliyleisön keskellä. Näin minä vihellän matkallani totesi bändi vielä. Minä viheltelin siirtyessäni kohti päälavaa.
Vain elämää ei sen enempää. Televisio on tehnyt monet pitkän linjan artistit tutummiksi myös musiikkia vähemmän harrastaville ihmisille. Kaija Koo kysyi jo vuonna 1993 Kuka keksi rakkauden. Se oli tuolloin suuren luokan hitti ja minulle se ainakin on Kaijan paras biisi kautta aikain. Runsaan kahdenkymmenen vuoden jälkeen artisti esitti kyseisen kappaleen settinsä aluksi. Niin se maailma muuttuu. Kaija Koo keräsi Vantaan energia- lavan edustalle päivän suurimman yleisömäärän. Ihmiset lauloivat vaivatta vanhemmat kappaleet mukana. Myös uutta kuultiin. Ajoin koko yön ei kuitenkaan innostanut yhtä paljon kuin vaikkapa sen jälkeen kuultu vanhempi Minun tuulessa soi.
Lavalla nähtiin jos jonkinlaista rekvisiittaa. Mm. Kuka sen opettaa– levyn kannesta tuttu korkeaselkäinen nojatuoli, koristeellinen rahi sekä korkokengät. Kaija Koo tuntuu vetoavan laajaan yleisöön. Nuorten tyttöjen lisäksi artisti on aikuiseen makuun. Settilistassa En pelkää pimeää sekä Silmät kiinni edustivat myös uudempaa materiaalia. Keikalla kuultiin runsaasti uusia versioita vanhoista hiteistä. Hanat aukeaa mentiin kuitenkin vanhalla draivilla. Kaunis rietas onnellinen ja uusi Supernaiset tykittivät varsinaisen setin loppuun vauhdilla. Tietysti Kaija palasi vielä lavalle rytmikkäiden taputusten saattelemana. Toisena encorena kuultu Tinakenkätyttö päätti itseoikeutetusti nostalgisen keikan.
Kopparberg- teltan ainoaksi yhtyeeksi perjantaina valikoitui Herra Ylppö ja Ihmiset. Odotukset olivat kovat mutta allekirjoittanut joutui valitettavasti pettymään. Bändi soitti aivan liian lujaa jotta keikan seuraamisesta olisi tullut yhtään mitään. Päivän kovin volyymi ylivoimaisesti. Kunnon rock- asennetta bändiltä löytyi jälleen kerran ja Herra Ylpön maaninen esiintyminen vakuutti. Mutta infernaalisen volyymin vuoksi ei Ikuiset, Lista Hämähäkkimiehen vihollisista tai edes Mies murtuu kuulostanut oikein miltään. Hyvä bändi, harmi juttu.
Päälavan viimeisenä aktina avauspäivänä nautiskeltiin timanttisen kova livebändi Michael Monroe. Illan jo pimennyttyä solisti Michael Monroe ja kumppanit näyttivät miksi Suomessa on monia rokkareita mutta vain yksi todellinen rocktähti. Monroen energia ja into hakevat vertaistaan enkä ihmettele miksi niin moni rokkari maailmalla mainitsee Monroen suurimmaksi esikuvakseen. Keikan aikana mies kiipeili lavarakenteissa, hyppi ja pomppi lavalla sekä kävi tervehtimässä eturivin yleisöä. Ei mitään uutta siis mutta aina niin toimivaa. ‘78 suorastaan potkaisi shown liikkeelle ja muutti kentän hyppiväksi yleisömereksi. Ballad of the Lower East Side ja Monroen entisen bändin Demolition 23: n tunnetuksi tekemä Nothin’s alright saattelivat minut pois alueelta keikan puolivälin jälkeen pitkän ja helteisen päivän muututtua yöksi. The Monroes rock like they fuck!
Teksti ja kuvat: Petri Kipinä
