The Last of Us -draamasarjan seitsemästä jaksosta koostuva toinen tuotantokausi on käynnissä Maxilla. The Last of Us paljasti toisen kauden neljännessä jaksossa korttinsa, kirjoittaa J.A. Kaunisto.
Huom, sisältää ennakkoa tulevista juonikuvioista.
Jos olet vielä kujalla The Last of Us -sarjan tapahtumista, lue vaikka Mesta.netin artikkeli aiheesta.
Toisen kauden neljäs jakso vyörytti katsojan silmille melkoisen ilotulituksen – julmaa väkivaltaa, zombietoimintaa ja piinaavaa jännitystä, nostalgista draamahymistelyä ja jopa seksikohtauksen. Neljäs jakso antaa jatkolle myös selkeitä suuntaviivoja ja odotusarvoja – sekä tärkeän syyn jännittää pääkaksikon kostoretken vaiheita onnistumista toivoen.
Pelin juonikuvioista selvillä oleville neljännen jakson tapahtumat eivät tulleet yllätyksenä. Klassikkokohtaus, jossa Ellie soittaa kitaraa ja laulaa A-Han hittibiisiä on nostalgisuudessaan jotain ylittämätöntä. Maailma huutaa kuolemantuskissaan ympärillä ja kyseistä taustaa vasten kuullaan pysäyttävä kasarihitin tulkinta. Nenäliinoja esiin, kiitos. Klassikkokohtaukset jatkuvat epäkuolleiden hyökätessä pääkaksikon kimppuun raunioittuneen metroaseman pimeydessä. Junavaunuista toiseen jatkuva kiihkeätempoinen selvitymiskamppailu on hengästyttävää katsottavaa ja toiminnan keskellä Ellie saa pureman. Tästä aiheutuu myöhemmin ylimääräistä draamaa, sillä Ellie ei ole kuuluttanut immuuniominaisuuttaan kaikelle kansalle, edes läheiselle ystävälleen.
Jakson alussa saadaan myös paljastus, joka antaa kaksikon matkalle aivan uutta merkitystä. Pääparin orastava rakkaus on muuttamassa muotoaan ulkopuolisen tekijän johdosta.
Neljäs jakso referoi yksinkertaisesti ja tyylikkäästi Seattlessa meneillään olevan vastakkainasettelun. Jakson alussa vihjaillaan hallinnon joukkojen eli Fedran sisällä olleesta yhteenotosta tai kapinasta. Onko kaupungissa enää jäljellä lainkaan hallinnon joukkoja – vai pelkästään vastarinnan eli Washingtonin Vapautusliikkeen ( WLF) kannattajia? Toisaalta WLF:n joukot taistelevat verisesti uskonlahkoa muistuttavia serafiitteja vastaan. Se tuodaan myös mainiosti esille parin voimakkaan ja väkivaltaisen kohtauksen avulla. Sitten ovat vielä epäkuolleet eli infektoituneet. Ellie ja Dina joutuvat käymään kolmea erittäin vaarallista ja julmaa vihollista vastaan.
Jakson loppu viitoittaa tietä seuraavalle ”tasolle” tai pelikentälle. Nimittäin pelinomainen eteneminen tuottaa jälleen upeaa jälkeä. Ellie ja Dina suuntaavat kohti WLF:n ja serafiittien välistä rintamalinjaa, jossa on käynnissä kiivaita taisteluita.
The Last of Us on parasta toimintaviihdettä, mitä sarjamuodossa on tarjolla – tai sitten ärsyttävää pelimaailman ryöstöviljelyä, riippuu näkökannasta. Itse kallistun sarjan parhauden puoleen. Toisen kauden neljäs jakso on hurjan toiminnan ja väkivallan sekä voimallisen draamakuvaston sekoituksena vaarassa mennä jo täysin överiksi – mutta näin ei tapahdu, ainakaan allekirjoittaneen mielestä. Sarjan esille heittämät ajatukset väkivallasta ja sen käyttämisestä surutta toista ihmistä kohtaan saa jälleen uusia variaatioita. Serafiitit rinnastetaan epäihmisiksi hyvinkin puutteellisten argumenttien perusteella ja kuten sarjassakin todetaan, kukaan ei muista enää, kuka ampui ensimmäisen laukauksen. Tietyllä tavalla The Last of Us -sarjan ihmiset ovat moraalisesti taantuneet satoja vuosia ja useita kulttuurin kehityskerrostumia taaksepäin. Laajemmin ajateltuna The Last of Us on tärkeä ja hyödyllinen moraliteetti siitä tulevaisuudenkuvasta, jos annamme yhteiskunnan kirjoittamattomien ja kirjoitettujen sääntöjen rapistua ja menettää merkitystään. Lopulta päätös sille, ettemme juokse tappamassa surutta naapureitamme, lienee todellakin kiinni pelkästään yhteisesti hyväksytyistä normeista ja käyttäytymismalleista.
Max on saatavilla myös Elisa Viihteestä.
Teksti: J.A. Kaunisto. Kuvat: HBO
