1980-luvun alkuvuosina aloittanut ja 80-luvun loppuun mennessä pari platinastatuksen saanutta kiekkoa julkaissut Tesla on yllättäen edelleen relevantissa iskussa. Kiekkoja on julkaistu vähemmän innokkaasti, tuorein Simplicity on vasta orkesterin uran seitsemäs studioalbumi. Teslan uran on/off-asento on tällä hetkellä sujuvasti on-asennossa. Bändi kuulostaa 80-luvun painokselta ja liiallinen päivittäminen on historiaa. Vuonna 2004 ilmestynyt Into the Now pyrki turhankin voimalliseen modernisointiin, Simplicity luottaa bändin juuriin ja vahvuuksiin. Teslan vahvuus löytyy ennenkaikkea yltiötunteellisen kolmanneksen suunnalta. Tosin Simplicity-kiekon alun viisut rokkaavat asiallisen terävästi.
MP3 sekä Rise and fall tuulettavat mukavan miehekkäästi, kasarijuuria unohtamatta. Ricochet riffittelee kiimaisesti kuin Aerosmith parhaina päivinään. Ja slovariosastolta irtoaa sydäntä kutittelevaa kutusoundia vaikkapa hillityn Honestly-siivun muodossa. Jeff Keithin äänessä on ikävuosien mukanaan tuomaa karheutta ja arvovaltaa. On mukava huomata bändiltä irtoavan myös juurevammat bluesrokit, erimerkkinä vaikkapa hektinen Flip side. Break of dawn ansaitsee albumin rähinäkunkun arvonimen. Kiekon selkein miinuspuoli löytyy liiallisesta pituudesta, levylle on ahdettu peräti 14 biisiä plus bonarit. Ylipitkä taival kostautuu lähinnä albumin loppupuolen slovarien vesittymisenä.
Tesla on virkeän rennossa olotilassa, viisuissa soivat perinne ja hyvä meininki käsi kädessä. Teslan ulosanti on juuri sellaista, johon voi olettaa pitkään palvelleen orkesteri yltävän parhaimmillaan – kun ei tarvitse todistella mitään ja oma menneisyys kannattaa pitää mielessä. Teslaa voi varauksetta suositella kasarisävyisen hard rockin ystäville, nostalgianappula on kovassa käytössä!
