Temptation Islandilla Lotan paljastus iskee kuin pommi: ”Kaks kertaa?”

HUOM. Sisältää juonipaljastuksia!

Temptation Islandilla Lotta on toiminnallaan saanut poikaystävänsä Atson todella ahdistuneeksi.

Heti ensimmäisestä viikosta lähtien Lotta on viettänyt paljon aikaa sinkku-Paavon lähellä. Paavo on toistuvasti kertonut, että Lotalla on selvästi tunteita häntä kohtaan. Myös tv-katsojille on välittynyt samanlainen vaikutelma Lotan ja Paavon suhteesta.

Atso itse ei ole lähentynyt yhdenkään sinkun kanssa. Mies saapuu viimeiselle iltanuotiolle varsin rikkinäisenä ja sanoo toivovansa, että pystyy antamaan Lotalle anteeksi.

Paavon puolelta flirttailu on ollut kameroiden takana härskimpää, mutta itse en koe, että olisin lähtenyt mukaan siihen”, Lotta puolustautuu.

Naisella on kuitenkin salaisuus.

Me ollaan pussattu kaks kertaa...”

Kaks kertaa?” Atso ihmettelee.

Lotta kertoo suudelleensa Paavoa juomapelin aikana ja sen lisäksi Jannika B:n musiikkivideon kuvauksissa.

Siinä vaiheessa, kun tehtiin kohtaus, missä on minä ja Paavo, siinä pussattiin kaksi kertaa”, nainen tunnustaa.

Lotta myös kertoo vaihtaneensa Paavon kanssa puhelinnumeroita…

Temptation Island Suomi keskiviikkona kello 21.30 Nelosella ja Ruudussa. Sarjan finaali nähdään torstaina kello 21.30.

(Nelonen)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone