Korona on ajanut esiintyvät artistit ja kulttuuritapahtumat kestämättömään tilanteeseen. Kesäkään ei tuonut vielä helpotusta koronapandemian kiristäessä uudelleen otettaan.
Suvi Teräsniska on päässyt kesäkeikoilla. Kesäisillä festarikeikoilla on muisteltu Yö-yhtyettä ja Olli Lindholmia. Loppuvuodesta Suvilla on edessä ”Ihmisen poika” -konserttisalikiertue.
Viime lauantaina Suvi esiintyi Suomussalmen kesäteatterin lavalla – koronakurimuksesta huolimatta.
Suvi nostaa somessa Suomussalmen keikan esimerkkinä tekemisen meiningistä – jos on halua ja tahtoa, asiat myös onnistuvat.
”1200-paikkaiseen katsomoon otettiin 400 kuuntelijaa. Enemmänkin olisi ollut tulijoita mutta järjestäjä halusi taata turvavälit ja terveysturvallisen tapahtuman kaikille. Tämä kapasiteetti oli sovittu yhdessä terveysviranomaisten kanssa. Tällä väkimäärällä ilta oli myös juuri ja juuri taloudellisesti mahdollista järjestää.
Numeroimattomaan katsomoon ihmiset ohjattiin seurueineen omille paikoille järjestyksenvalvojien toimesta. Tilaisuudessa oli maskipakko ja maskit tarjottiin kaikille portilla.
Me esiintyjät annoimme lavalla kaikkemme ja uskon että katsomossa istui monta sellaista ihmistä, jolle livemusiikki tuntui pitkästä aikaa todella hyvältä”
Suvi Teräsniska / Instagram




