Klassikkokomedia Neljät häät ja yhdet hautajaiset esitetään perjantaina Livillä klo 21.05.
Vuonna 1994 valmistunut Neljät häät ja yhdet hautajaiset teki Hugh Grantista tunnetun elokuvatähden. Vaivaisella kolmella miljoonalla dollarilla valmistunut elokuva keräsi maailmanlaajuisesti 260 miljoonaa dollarin lipputulot.
Elokuva kertoo Charlesista (Hugh Grant), joka yrittää ystävineen tavoitella aitoa rakkautta keinoja kaihtamatta. Hän ihastuu amerikkalaiseen Carrieen (Andie MacDowell), johon hän törmää useissa häissä sekä yksissä hautajaisissa.
Elokuvasta on tullut komediaklassikko, jota katsotaan vuodesta toiseen.
Neljät häät ja yhdet hautajaiset valittiin vuonna 1998 kaikkien aikojen parhaaksi brittielokuvaksi. Se valittiin Total Filmin äänestyksessä 27. parhaaksi komediaksi.
Elokuvasivusto IMDb:n mukaan elokuvan budjetti oli niin pieni, että skotlantilaista hääkohtausta ei kuvattu Skotlannissa, ja avustajien piti tuoda omat juhlapukunsa. Myös pääosan esittäjän Hugh Grantin könttäpalkkio oli alle 100 000 dollaria.
Elokuva huomioitiin parhaan elokuvan ja alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-ehdokkuuksilla. Hugh Grant voitti pääosastaan sekä Golden Globen että BAFTA-palkinnon.
Neljät häät ja yhdet hautajaiset puhuttaa vuosikymmenestä toiseen. Andie MacDowellin esittämä Carrien hahmo äänestettiin yhdeksi kaikkien aikojen ärsyttävimmistä elokuvahahmoista brittiläisessä nettiäänestyksessä.
Carrien roolista kieltäytyi Sarah Jessica Parker. Alun perin roolin piti mennä Jeanne Tripplehornille, mutta hän peru kuvaukset äitinsä kuoleman takia.




