Tänään TV:ssä yksi 90-luvun parhaita rikoselokuvia – ”karun kyyninen ja armoton paketti”

MTV3 esittää perjantaina James Ellroyn rikosromaaniin LA – langennut kaupunki perustuvan elokuvan.

Vuonna 1997 valmistunutta elokuvaa pidetään yhtenä aikakautensa parhaista rikoselokuvista. Se kertoo Los Angelesin poliisilaitoksesta 50-luvun alussa, sen korruptoituneista ja rehellisistä poliiseista. Elokuvakaupungin kiiltokuvan alta paljastuu huumeita, prostituutiota, rasimia ja petoksia.

L.A. Confidential sai kahdeksan Oscar-ehdokkuutta, mutta voitti lopulta kaksi Oscar-palkintoa. Parhaan naissivupääosan palkinto meni Kim Basingerille, parhaan sovitetun käsikirjoituksen palkinnon saivat Brian Helgeland ja Curtis Hanson.

Artikkeli jatkuu ilmoituksen alla.

Leffa keräsi suitsutusta kriitikoilta.

Pohjattomalta tuntuva pahuus katkeaa elokuvan lopussa, kun kaikkein suurimmat roistot saavat rangaistuksensa ja langenneet poliisit muuttuvat sankareiksi. Elokuva on hyvin miehinen ja gangsteristisen väkivaltainen, karun kyyninen ja armoton. Se on hengästyttävän tiivis paketti, jonka yksityiskohdissa ja käänteissä ei terästäytymättä pysy mukana, kirjoitti MTV3:n kriitikko Minna Karila elokuvasta.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone