Onnenpotku –
Elokuvan ohjasi Glory Leppänen. Hänestä tuli ensimmäinen pitkän elokuvan ohjannut suomalainen naisohjaaja.
Ohjausvastuu siirtyi hänelle, kun Suomen Filmiteollisuuden ohjaaja Erkki Karu kuoli yllättäen ja hänen tilalleen noussut T. J. Särkkä ei vielä kokenut itseään riittävän päteväksi tehtävään. Leppänen (1901-1997) oli taiteilija Aino Acktén tytär.
Kavi-sivuston mukaan Leppäsen aikaisempi elokuvakokemus rajoittui kahteen mykkäelokuvarooliin vuosilta 1927 ja 1931, mutta hän oli pari vuotta aikaisemmin osallistunut Max Reinhardtin ohjaaja- ja näyttelijäseminaariin Wienissä.
Onnenpotku sai pääosin hyvän vastaanoton ja sen yleisömenestys oli keskitasoa. Maakansan kriitikko laski sen parhaitten kotimaisten elokuvien joukkoon.
”Toiminta on ripeätä, juonenkäsittely sujuvaa ja kuvasta jää katsojaan suuresti myönteinen vaikutus. Ohjaajana on Glory Leppänen mielestämme onnistunut erinomaisesti”, kirjoitti puolestaan Sosiaalidemokraatti.




