The Big Short (K12) Maanantaina 6.09. klo 21:00
Vuonna 2015 valmistunut draamaelokuva kertoo maailmaa ravistelleesta finanssikriisistä. Elokuva sai viisi Oscar-ehdokkuutta, ja se voitti parhaan sovitetun käsikirjoituksen palkinnon.
Pääosissa ovat neljä talousvaikuttajaa, joita esittävät Christian Bale, Ryan Gosling, Steve Carell ja Brad Pitt.
Elokuva perustuu tositapahtumiin. Vuonna 2008 Yhdysvaltojen ylikuumentuneiden asuntomarkkinoiden lainakupla räjähti finanssimaailman kasvoille aiheuttaen kansainvälisen pankkikriisin. Lainoittajat, sijoittajat ja asunnonostajat olivat uskoneet asuntojen hintojen jatkuvaan kasvuun, minkä vuoksi korot pidettiin alhaisina ja lainoja myönnettiin myös vähävaraisille.
Elokuva oli taloudellinen menetys. 50 miljoonan dollarin budjetilla tehty elokuva tuotti leffateatterikierroksella 133 miljoonaa dollaria.
Veronmaksajien syliin kaatunut pankkiala huijasi markkinoita vuosia paitsi tyhmyyttään myös häikäilemättömyyttään. Siitä huolimatta The Big Short ei asetu moraalisesti kummankaan osapuolen kannalle, sillä asuntojärjestelmää ja samalla koko valtiontaloutta vastaan vetoa lyöneet sijoittajat tekivät rahansa inhimillisellä tragedialla, jossa miljoonat menettivät työnsä ja asuntonsa”, kriitikko J.K. Silvennoinen kirjoittaa.




