Tänään TV:ssä tosipohjainen kotimainen rikosdraama – tosielämän konekaappari suuttui elokuvasta

Lauantain Subleffana nähtävä Kaappari kertoo vuonna 1978 Suomessa  tehdystä lentokonekaappauksesta.
Se kertoo myös keski-ikäisestä Aarno Lamminpartaasta, jonka elämä oli umpikujassa epäonnistuneen liiketoiminnan ja sitä seuranneen varattomuuden sekä avioeron takia.
Lamminparras lähti työnhakumatkalle Helsinkiin, mutta syystä tai toisesta hän päätyikin kaappaamaan käsiaseella uhaten Oulusta Helsinkiin matkalla olleen Finnairin lentokoneen matkustajineen ja miehistöineen.

Vuonna 2013 valmistuneessa, Aleksi Mäkelän ohjaamassa elokuvassa Lamminparrasta näyttelee Kari Hietalahti.

Ruotsissa asuva Lamminparras oli tyrmistynyt nähdessään elokuvan.

”Miksei ohjaaja ole ollut minuun yhteydessä? En minä ole piilossa. Suomessa pitäisi olla samanlainen henkilösuoja kuin Ruotsissa.  Haluaisin olla tästä asiasta jo rauhassa, sillä olen tekoni sovittanut”, Lamminparras sanoi tuolloin Oulu-lehdelle.

Oikeus tuomitsi Lamminpartaan seitsemäksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi vankeuteen. Hän istui tuomiosta puolet.

Elokuvassa käytettiin ruotsalaisen lentoklubin omistamaa Caravelle-lentokonetta, joka maalattiin Finnairin väreihin.

Katso tv-ohjelmien lähetysajat ohjelmaoppaasta!

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone