Tänään TV:ssä: Toimintaleffasarjan menestyneintä elokuvaa varjosti stuntmiehen vakava loukkaantuminen – päätähti teki sydämellisen teon

Die Hard 4.0 (K16) – Sub perjantaina 23.10. klo 21:00

Sub esittää perjantaina vuonna 2007 valmistuneen toimintaelokuvan Die Hard 4.0.

Die Hard -elokuvasarjan neljännen leffan pääosassa nähdään tuttuun tapaansa Bruce Willis. Hänen esittämänsä newyorkilaispolisi John McClane saa tehtäväkseen suojella terroristien tappolistalle joutunutta hakkeria.

Neljännestä Die Hardista ei tullut vuonna 1988 ilmestyneen ensimmäisen elokuvan kaltaista toimintaklassikkoa, mutta elokuvan yhteistuotto, noin 380 miljoonaa dollaria, tekee siitä parhaiten menestyneen Die Hard -elokuvan.

Yhteensä viisi osaa ovat tuottaneet huikeat 1,3, miljardia dollaria. IMDb:n listalla tämäniltainen elokuva on rankattu neljänneksi parhaaksi Die Hard -leffaksi.

Elokuvan tuotanto keskeytettiin joksikin aikaa, kun Bruce Willisin henkilökohtainen sijaisnäyttelijä Larry Rippenkroeger putosi lähes 8 metristä paloportailta jalkakäytävälle. Hän loukkaantui vakavasti.Hän sai lukuisia luunmurtumia muun muassa kasvoihinsa ja käsiinsä. Willis kävi katsomassa useita kertoja Rippenkroegeria sairaalassa. Lisäksi hän maksoi omasta pussista matka. ja -hotellikuluja stunmiehen tätä katsomaan tulleille omaisille.

Rippenkroeger kuntoutui ja jatkoi stunt-uraansa elokuvien parissa. Hänet nähdään muun muassa tulevassa The Suicide Squad -elokuvassa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone