Tänään TV:ssä: Toimintaleffasarjan jatko-osa oli vuoden 2000 tuottoisin elokuva

Vaarallinen tehtävä II – Nelonen Sunnuntai 8.4. klo 22:00

Nelonen esittää tänään 2,7 miljardia tuottaneen leffasarjan toisen osan Vaarallinen tehtävä II.

565 miljoonan dollarin tuottanut leffa oli vuoden 2000 tuottoisin elokuva- Lisäksi se on historian toiseksi parhaiten menestynyt televisiosarjaan perustuva elokuva sekä ohjaajansa John Woon menestynein elokuva.

Elokuvassa taistelun kohteena on tappajavirus ja sen vastalääke, joiden vääriin käsiin joutuminen Tom Cruisen esittämän Ethan Huntin täytyy estää.

Cruise palkittiin roolistaan MTV Movie Awardilla. Nelonen esittää neljän Vaarallinen tehtävä -elokuvan sarjan. Kolmas elokuva esitetään sunnuntaina 15.4.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone