Tänään TV:ssä Spede Pasanen vakavassa roolissa – yksi kohtauksista sensuroitiin

Mikko Niskanen ohjaama ja Esa Anttalan tosipohjaiseen romaaniin perustuva Hopeaa rajan takaa nähdään torstaina TV1:n ohjelmistossa klo 13.26.

Vuonna 1963 valmistuneen draamaelokuva kertoo nuorukaisista, jotka livahtavat välirauhan aikana itärajan yli hakemaan kätkettyjä hopeaesineitä.

Elokuva kuvattiin näyttelijälakon aikana, joten Mikko Niskasen oli löydettävä rooleihin vain näyttelijäliittoon kuulumattomia näyttelijöitä. Heistä nimekkäin oli Pertti ”Spede” Pasanen. Toiset kaksi pääroolia ohjaaja Niskanen antoi Ylioppilasteatterin johtajalle Jaakko Pakkasvirralle sekä MTV-teatterin ohjaajalle Veikko Kerttulalle. Kerttulalle elokuva oli ensimmäinen.

Hopeaa rajan takaa oli Spede Pasasen harvoja vakavia rooleja ja merkittäviä roolitöitä muissa kuin hänen omissa komediaelokuvissaan.

Jälkituotantovaiheessa elokuvasta poistettiin ulkoministeriön valvonnassa kohtaus, jossa yksi nuorukaisista pakottaa neuvostoliittolaiset rajavartijat perääntymään pistoolilla uhaten. Kohtauksen katsottiin loukkaavan Suomen ja Neuvostoliiton välejä.

Ohjelmaopas tarjoaa tv-ohjelmien tiedot maksuttomilta kanavilta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone