Myrskylinnut lähtövalmiina – Yle Teema Lauantaina 24.10. klo 21:16
Yle Teema esittää lauantaina Gerry ja Sylvia Andersonin luomaan tv-sarjaan pohjaava animaatioelokuvan Myrskylinnut lähtövalmiina, joka ilmestyi vuonna 1966.
David Lanen ohjaama elokuva sai Suomen ensi-iltansa vasta helmikuussa 1970 ja se sai 9 111 katsojaa.
Kansainvälisestä pelastuspalvelusta kertovasta nukkesarjasta tehty elokuva on nykymittapuulla hidasliikkeinen, mutta yhä hurmaava. Elokuvassa ovat mukana musiikin legendat, Cliff Richard ja The Shadows.
Myrskylinnut ei menestynyt taloudellisesti ja myös kriitikot ottivat sen vastaan varautuneesti. Aika on tehnyt siitä kulttielokuvan ja nostalgisen herkkupalan scifin ystäville.
Ennen Star Trekiä ja Tähtien sotaa esitetty koko perheen scifi-sarja Thunderbirds. Sarjaa tehtiin vuosina 1964–1966 yhteensä 32 jaksoa. Sarjaa esitettiin TV2:lla vuosina 1966 ja 1973, myöhemmin MTV3:lla.
Katso traileri alta.




