Tänään TV:ssä: Miley Cyrusin ja Demi Mooren tähdittämä leffa floppasi täysin

AVA esittää lauantai-illassa Miley Curysin ja Demi Mooren  tähdittämän komedian LOL.

Pääosassa on lukiolainen Lola (Cyrus), joka koittaa selviytyä parhaansa mukaan teini-iän haasteista. Lukuisista vaikeuksistaan huolimatta Lolan ja hänen yksinhuoltajaäitinsa Annen (Demi Moore) välinen kuilu alkaa kuroutua hiljalleen umpeen.

Elokuva on uudelleenfilmatisointi samannimisestä ranskalaiselokuvasta vuodelta 2008. Hollywood-versiosta povattiin menestystä.

Vastoin odotuksia LOL-elokuvasta tuli täysi floppi. Elokuva sai ensi-illan 115 teatterissa Yhdysvalloissa. Se tuotti avausviikonloppunaan Yhdysvalloissa vain 46 000 dollaria. Kaikkiaan  LOL julkaistiin 26 maassa, eikä menestys ollut missään juuri kummoisempi. Yhteensä tuottoa kertyi 11 miljoonaa dollaria.

Yhdysvalloissa suosiota nakersi The Avengers-elokuva, joka sai ensi-iltansa samana viikonloppuna.

Elokuva sai laimean vastaanoton myös kriitikoilta:

Elokuvassa tekstaillaan, chattaillaan, meilaillaan, twiittaillaan ja kommunikoidaan lyhenteillä. Teinielämä on yhtä puhelimien ja läppäreiden tuijotusta. Mutta eikö tämä ole jo vanha juttu? Apple saa jälleen kerran näyttävää mainosta, mutta tietenkään tämä mainonta ei ole ilmaista. Ollakseen hiukan raju ja cool elokuvaan on kasattu seksiä, juopottelua, pilvenpolttelua ja paljasta pintaa. Kaikki tämä tietysti visusti ikärajasuositukset mielessä pitäen, kirjoitti MTV:n Minna Karila.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone