Poliisiopisto 7 – Moskovan keikka – Sub
Komediaelokuvasarja Poliisiopiston seitsemännessä ja toistaiseksi viimeisessä elokuvassa tutut törttöilijäpoliisit pääsevät käymään Moskovassa.
Heitä tarvitaan selvittämään vyyhtiä, jonka takana on venäläinen rikollisjärjestö, joka kauppaa hypnoottisen koukuttavaa tietokonepeliään.
Vuonna 1994 valmistunut komedia on huonoiten menestynyt Poliisiopisto-elokuva. Kymmenen miljoonan dollarin budjetilla valmistunut elokuva tuotti vain 126 247 dollaria Yhdysvalloissa. Syynä oli se, että tuotantoyhtiö Warner Bros. julkaisi elokuvan vain pienessä osassa teattereita.
Tulos oli tekijöille kova pettymys, sillä elokuvasarjan aiemmat osat olivat saaneet noin 10-80 miljoonan dollarin lipputulot.
Suomessa seitsemäs Poliisiopisto-elokuva menestyi hyvin. Iltasanomien se nousi heinäkuussa 1994 Helsingin elokuvateatteissa katsojatilaston ykköseksi. Marraskuun puoliväliin mennessä katsojia oli kertynyt 68 000 eli enemmän kuin Yhdysvalloissa.
Kriitikoiden vastaanotto ei ollut mairitteleva. Amerikkalainen elokuvakriitikko Leonard Maltin totesi, että ”jos Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kylmä sota olisi vielä käynnissä, elokuvaa voisi käyttää aseena: se kyllästyttäisi ihmiset kuoliaaksi.”
Elokuvassa nähdään myös legendaarinen Sir Christopher Lee.




