Elokuva sai kuusi Oscaria, muun muassa vuoden 2009 parhaan elokuvan palkinnon.
Myös kriitikot lämpesivät elokuvalle: Iltalehden Tuomas Riskala piti The Hurt Lockeria parhaana Irakin sodasta kertovana elokuvana. Viime vuonna elokuva äänestettiin BBC:n kyselyssä tämän vuosisadan seitsemän kymmenen parhaan elokuvan joukkoon.
Elokuva kuvattiin Jordaniassa ja Kanadassa. Kuvaukset tehtiin pienellä budjetilla ja tuotannolla. Leffa teki tuotantoyhtiölleem kymmenien miljoonien dollarien voiton.
The Hurt Lockerissa nähdään jännittäviä pomminraivauskohtauksia. Luodakseen tiiviin ja hiostavan tunnelman ohjaaja Kathryn Bigelow käytti kuvaksissa neljää 16 millimetrin filmillä toimivaa kameraa. Elokuva palkittiin Oscarilla myös parhaasta kuvauksesta, leikkauksesta ja äänitehosteesta.




