Tänään TV:ssä kovaotteisen rikosleffan jatko-osa – Clint Eastwood halusi elokuvaan seksikohtauksen

Kovaotteinen rikosdraama Magnum 44. nähdään perjantaina klo 22.35 MTV3:lla.

Clint Eastwoodin tähdittämässä rikoselokuvassa Magnum 44 kovanaamainen ”Likainen Harry” Callahan tutkii esimiestensä vastahankaisuudesta huolimatta murhasarjaa, jossa uhreina on oikeudessa vapautettuja murhaepäiltyjä. Hän epäilee niiden tekijöiksi nuoria moottoripyöräpoliiseja.

Vuonna 1973 valmistunut elokuva on jatko-osa kaksi vuotta aiemmin valmistuneelle rikoselokuvalle Likainen Harry.

Ted Postin ohjaama elokuva alkuperäisidean Brasiliassa toimineesta poliiseista koostuneesta ”kuolemanpartiosta”, joka surmasi tulkintansa mukaan yhteiskunnan vihollisia.

Kuten Likainen Harryssa, Clint Eastwood suoritti itse kaikki omat temppunsa. Hänen kasvonsa näkyvät selvästi useissa stunt-kohtauksissa, kuten takertuessaan Palancion liikkuvan ja kääntyvän auton konepeltiin ja hänen ajaessaan moottoripyörää kovan takaa-ajon aikana.

Käsikirjoittaja John Miliuksen mukaan seksikohtaus Callahanin (Eastwood) ja aasialaisen naisen ”Sunnyn” (Adele Yoshioka) kanssa on käsikirjoituksessa, koska Clint Eastwood sai aasialaisilta naisilta runsaasti fanikirjeitä, jotka sisälsivät seksuaalisia ehdotuksia. Ehkä hän halusi lähettää kohtauksella terveisiä rohkeiden fanipostien lähettäjille.

Magnum 44 sai vuonna 1976 Luunmurskaaja -nimisen jatko-osan.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone