Tänään TV:ssä, kotisohvilla voi viettää varsinaista lännenelokuvien iltaa – kaksi ”nykylänkkäriä” putkeen

Tänään torstaina kotisohvilla voi viettää varsinaista lännenelokuvien iltaa – kaksi ”nykylänkkäriä” putkeen, alkaen klo 21:00.

Joidenkin mielestä 2000-luvulla tehdyt lännenelokuvat eivät ole aitoja länkkäreitä. Mieltään voi muuttaa katsomalla Kutoselta klo 21:00 Jon Cassarin ohjaaman elokuvan Forsaken ja klo 23:05  Ti Westin ohjaaman länkkärin In A Valley Of Violence (TV5).

Molemmissa elokuvissa pääsankari saapuu kaupunkiin, jossa ongelmat alkavat paikallisten öykkäreiden toimesta. Forsakenissa Kiefer Sutherlandin esittämä hahmo saapuu kotikaupunkiinsa lämmittääkseen välejään vanhan isäukkonsa kanssa. Kaupunkia kiusaa kuitenkin rikollisten joukko, joka pyrkii paikkakunnalle saapuvan rautatien varjolla haalimaan itselleen pikkutilallisten maat. Luonnollisesti entinen pyssysankari ei voi jäädä toimettomana seuraamaan kukkopoikien rymistelyä.

Elokuvassa pääsankarin isää näyttelee Kiefer Sutherlandin oma isä, Donald Sutherland.

In A Valley Of Violence -leffassa kaupunkiin saapuva päähenkilö on ex-sotilas. Ethan Hawken tähdittämässä leffassa kyläpahasen sheriffin poika kukkoilee tulokkaalle ja ottaa ikävästi turpiinsa. Luonnollisesti nyrkkitappelusta ja nöyryytyksestä on seurauksia ja koston kierre on edessä.

Leffassa nähdään Hawken lisäksi Taissa Farmiga, James Ransone, Karen Gillan ja John Travolta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone