Tänään TV:ssä: Kotimaisen rakkausdraaman pelasti aikansa kuumin seksisymboli – ”nähdään elokuvassa kauniinpana kuin koskaan ennen”

Kaunis Kaarina – TV1 Perjantaina 23.10. klo 14:10

Yle TV1 esittää perjantaina Ossi Elstelän ohjaaman elokuvan Kaunis Kaarina, joka kertoo 1860-luvun huutolaistytöstä, josta kasvaa kievarin tavoiteltu kaunotar. Hänen ympärillään pörrää kosijoita riesaksi saakka.

Elokuvan pääosissa nähdään Suomi-filmin ikoninen kaunotar Anneli Sauli, joka oli kuvausten aikaan 22-vuotias.

Kaksi vuotta aiemmin ilmestyneen Hilja – maitotyttö -elokuvan rohkean pääroolin myötä hänestä tuli kotimaisen elokuvan suuri seksisymboli.

Hilja – maitotytössä nähty Saulin alastonuinti oli tuolle ajalle perin rohkeaa filmikuvastoa, ja se siivittämä elokuva myytiin noin kymmeneen maahan. Seitsemällä vuosikymmenellä näytellyt Sauli on nyt 88-vuotias.

Anneli Sauli näytteli vuonna 1953 ilmestyneessä Autuas eversti -elokuvassa.

Hänet on palkittu muun muassa vation taidepalkinnolla ja Betoni-Jussilla elämätyöstään. Sauli on näytellyt viime vuosina Syke ja Taivaan tulet -sarjoissa. Hänellä on rooli tulevassa Sisarukse-elokuvassa.

Kaunis Kaarina -elokuvassa näyttelevät myös Tapio Rautavaara, Ossi Elstelä, Siiri Angerkoski ja Esko Mannermaa. Elokuva oli Ossi Elstelän kahdestoista ja viimeinen ohjaustyö.

Aikalaisarvioissa elokuvan ansiot jäivät vähäisiksi mutta Saulin rooli keräsi kehuja.

Anneli Sauli on sinänsä mitäänsanomattomassa nimiosassa kauniimpi kuin koskaan ennen, ja hänen esiintymisessäänkin on melko positiivisen vaikutuksen tekevää varmuutta”.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone