Tänään TV:ssä: Kotimainen ”teräsmies-elokuva” aiheutti hämminkiä – legendaarista elokuvasarjaa muokattiin armotta

Kiinni on ja pysyy – TV1Tiistaina 21.11. klo 12:45

Armand Lohikosken ohjaama ja Reino Helismaan käsikirjoittaman komedia Kiinni on ja pysyy sai ensi-illan vuonna 1955.

Rempseässä hupielokuvassa aikansa suosituimmat komediahahmot Pekka ja Pätkä (Esa Pakarinen ja Masa Niemi) saavat konnat kannoilleen kuvattuaan vahingossa pankkiryöstön. He yrittävät saada rosvot kiinni elokuvastudiolla, jossa Pekka toimii Teräsmiehen (Uljas Kandolin) sijaisnäyttelijänä.

Elokuvasarjan viidettä osaa ei alunperin suunniteltu Pekka ja Pätkä -elokuvaksi. Käsikirjoittaja Helismaa halusi vaihtelua ja kehitti uudenlaisen Puupää-elokuvan. Esa Pakariselle ja Masa Niemelle oli keksitty uudet roolinimet Julius ja Jallu. Myös Puupää-viite putosi pois elokuvan nimestä.

Aiemmista elokuvista tuttua Justiinaa ei nähdä elokuvassa lainkaan, tosin hänet näytetään seinällä olevassa valokuvassa. Kiinni on ja pysyy poikkeaa myös nimeltään ja tyyliltään muista Puupää-elokuvista.

Aikalaisarvioissaan kriitikot eivät säästelleet sanojaan. Pisimmälle meni Satakunnan Kansan kriitikko, joka piti elokuvaa suorastaan ”turmeluttavana”.

Tietysti on sanottava, että tällaiset filmit ovat kulttuurivaara siinä missä jotkut kamalat sarjakuvatkin, varsinkin lapsille, sillä niiden sisältö ei kyllä kestä minkäänlaista arvostelua juuri lapsia ja opettavaisuutta ajatellen, mutta minkäs teet, kun lapsille ja nuorille sopivia filmejä ei ole, ei kuulemma kannata niiden valmistus….

Kovaa on suomalaisen elokuvan kamppailu taloudellisia vaikeuksia vastaan, kun tällaisen roskan avulla täytyy nyppiä arvostelukyvyttömiltä lapsilta rahat pois”, tulitti puolestaan Uusi Suomi.

Kehujakin elokuva sai.

”Tällä kertaa Helismaan juttu on edellisiä hauskempi ja intoutuneemmin esitettykin”, Elokuva-Aitta-lehti kirjoitti.

Uuno Turhapuro -elokuvien tapaan Pekka puupää -elokuvat saivat kriitikoilta pääosin huonoja arvioita. Yhtä kaikki Puupäät ovat tärkeä osa suomalaista elokuvahistoriaa. Elokuvat tehtiin nopeasti ja halvalla, mutta niihin päätyi kuolemattomia kohtauksia ja suoranaisia neronleimauksia.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone