Tänään TV:ssä kotimainen syrjäkyläfarssi – rakastettu näyttelijä teki yhden viimeisimmistä rooleistaan

Kekkonen tulee! (K12) – Sub m

Vuonna 2013 valmistuneessa komediaelokuvassa pieni lappilaiskylä sekoaa Kekkosen vierailun odotuksesta 70-luvulla.

Kylään saapuu sähke, jossa kerrotaan, että tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen piipahtaa paikallisessa Allin baarissa läpikulkumatkallaan Pohjois-Lappiin. Elokuva  kertoo yleisesti ihmisen tyytymättömyydestä nykyhetkeen ja kaipuusta aina entistä parempaan.

Juttu jatkuu…

Kotimainen draamakomedia siitä, kuinka arvovaltainen vieras saa syrjäisen pikkukylän sekaisin. 1970-luvun alussa Kekkonen tulee! Lapissa sijaitsevaan kylään saapuu sähke, jossa kerrotaan, että tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen piipahtaa paikallisessa Allin baarissa läpikulkumatkallaan Pohjois-Lappiin. Uutinen vierailusta sekoittaa pienen kyläyhteisön elämän, eikä draamalta voida välttyä. Ohjaaja: Marja Pyykkö, Suomi 2013 (85'). Pääosissa: Wilma Rosenqvist, Merja Larivaara, Marjaana Maijala, Konsta Mäkelä. MTV3 Solar Films / Marek Sabogal
Kotimainen draamakomedia siitä, kuinka arvovaltainen vieras saa syrjäisen pikkukylän sekaisin. 1970-luvun alussa Kekkonen tulee!
Lapissa sijaitsevaan kylään saapuu sähke, jossa kerrotaan, että tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen piipahtaa paikallisessa Allin baarissa läpikulkumatkallaan Pohjois-Lappiin. Uutinen vierailusta sekoittaa pienen kyläyhteisön elämän, eikä draamalta voida välttyä. Ohjaaja: Marja Pyykkö, Suomi 2013 (85′). Pääosissa: Wilma Rosenqvist, Merja Larivaara, Marjaana Maijala, Konsta Mäkelä. MTV3
Solar Films / Marek Sabogal

Marja Pyykön ohjaama elokuva sai ensi-iltaviikonloppunaan vain 6 186 katsojaa 94 valkokankaalla. Yhteensä katsojia kertyi noin 35 000.

Elokuvassa rakastettu näyttelijä Kristiina Elstelä (kuvassa) tekee yhden viimeisimmistä rooleistaan. Hänen viimeiseksi elokuviksi jäivät koko perheen elokuvat Onneli ja Anneli sekä Onnelin ja Annelin talvi. Hän menehtyi kesäkuussa 2016 pitkän sairauden jälkeen.

Elstelä näytteli takavuosina suosituissa  tv-sarjoissa Akkaa päälle, Älywapaa palokunta ja Kaverille ei jätetä.

Vuonna 2008 hän sai parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon elokuvasta Sooloilua.

Kekkonen tulee! sai elokuvateattereissa 35 000 katsojaa.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

  1. Tää on hyvä elokuva, se kylään kypsynyt teinilikka on loistava.

Kommentit suljettu.