Hilja, maitotyttö – TV1
TV1 esittää perjantaina iltapäivällä Toivo Särkän ohjaaman draamaelokuvan vuodelta 1953.
Hilja, maitotyttö herätti aikoinaan suurta kohua eroottisilla kohtauksillaan. Erityisesti pääosaa esittäneen Anneli Saulin alastonuinti oli 1950-luvulla jo lähes ennen näkemättömän rohkeaa kuvastoa. Eroottinen materiaali takasi elokuvan myynnin noin kymmeneen muuhun maahan. Ulkomaille myytiin eri pituisia versioita, joissa alastomuus ja eroottiset kohtaukset korostuivat.
Elokuvan DVD:lle lätkäistiin ikärajaksi K-15.
Johannes Linnankosken novellin elokuvaversio kertoo kesälomaa viettävään Yrjö-nimiseen ylioppilaaseen rakastuvasta maitotytöstä Hiljasta (Sauli). Romanssia varjostaa Tauno Palon esittämä tilallinen, joka raiskaa Hiljan juhannusyönä.
Myöhemmässä arviossaan Arto Pajukallio nosti elokuvan mainettaan tärkeämpänä seksuaalisen väkivallan kuvauksena.
Elokuva oli Anneli Saulin läpimurto elokuvatähdeksi. Hän oli kuvausten aikaan 20-vuotias. Suomi-elokuvien hiipumisen hän näytteli Saksassa nimellä Ann Savo. Nykyisin 87-vuotias Sauli on tehnyt viimeisimmät roolinsa tv-sarjoissa Kiiltokuvia ja Taivaantulet.




