Elämän vonkamies kuvattiin valtaosin Päätalon lapsuudenmaisemissa Taivalkoskella.
Mikko Niskasen piti itse näytellä isä-Herkon päärooli ja se oli myös kirjailija Päätalon toive. Lopulta ohjaaja kuitenkin päätyi pyytämään rooliin vanhan luottonäyttelijänsä Martti Kainulaisen.
Niskasella oli tapana käyttää elokuvissaan myös amatöörinäyttelijöitä.
Nuoren Kallen rooliin Niskanen koekuvasi satoja poikia Kainuun ja Koillismaalla. Lopulta hän löysi Teuvo ja Tapio Remeksen aivan kuvauspaikan naapurista Taivalkoskelta, vain muutamia päiviä ennen kuvausten alkua.
Molemmat olivat kokemattomia näyttelijöitä. Elämän vonkamies jäi heidän ainoaksi elokuvaksi.
Elämän vonkamies on esitetty edellisen kerran televisiossa vuonna 2016. Elokuva sai teattereissa noin 160 000 katsojaa.




