Irmeli seitsentoistavuotias – Yle TV1 Tiistai 27.2. klo 13:10
Ville Salmisen ohjaama draamaelokuva kertoo 17-vuotiaasta Irmelistä, joka menettää isänsä, mutta rakastuu myöhemmin äidin uuteen sulhaseen.
Kun Irmeli huomaa rakastuneensa mieheen, hän muuttaa takaisin kotiinsa. Tyttö masentuu, kun hän ymmärtää, että hänen rakastamansa mies kuuluu hänen äidilleen.
Nuorta tyttöä näyttelee Eila Peitsalo, joka löytyi rooliin lehti-ilmoituksen kautta. Hän oli kuvausten aikaan juuri 17-vuotias. Hänen rakastettuaan ja isäpuolta näyttelee Kullervo Kalske, joka oli kuvausten aikaan 36-vuotias.
Elokuvatarkastamon yksi jäsen olisi halunnut leikata elokuvasta miehen ja tytön välisen lähentelykohtauksen, joka kirjattiin virallisiin papereihin rakastelukohtauksena. Kaksi muuta jäsentä oli kuitenkin toista mieltä.
Elokuvalle mätkäistiin 14 vuoden ikäraja. Kyseistä ikärajaa ei ollut aikaisemmin käytetty kotimaisissa elokuvissa.
Elokuva sai nihkeän vastaanoton kriitikoilta ja sen katsojamäärä oli odotettua alhaisempi.




