Toivo Särkän ohjaama Nuoruus sumussa esitetään maanantaina TV1:ssä klo 13.12. ja se lisätään samalla Yle Areenaan.
Raju ja koskettava draamaelokuva kertoo kolmesta nuorukaisesta, jotka hakevat paikkaansa sodan jälkeisessä Suomessa.
Yhteiskunnallinen kohtaloelokuva oli mainoksensa mukaan ”kipeän nykytärkeä elokuva siitä nuorisosta, joka ei koskaan ole saanut olla todella nuori”.
Sodan muistot aiheuttavat sopeutumattomuutta yhteiskuntaan ja moni sotaveteraani kohtasi päihdeongelmia, väkivaltaisia purkauksia ja itsetuhoisuutta.
Elokuvan aihe oli liian arka sodasta selviytyvässä Suomessa. Katsojat eivät olleet valmiita katsomaan totuutta silmiin.
Tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheestaan huolimatta yleisömenestys jäi selvästi vuoden keskitason alapuolelle.
Vuonna 1946 valmistuneen elokuvan pääosissa ovat Leif Wager, Topi Ruuth, Kirsti Hurme, Marjatta Uski ja Hannes Häyrinen.
”Nuoruus sumussa on kohtaloelokuva. Se kuvaa ihmiskohtaloita, nuorisokohtaloita, kansankohtaloa. Se on näinollen voimakkaasti yhteiskunnallinen elokuva. Mutta se on myös yksityisinhimillinen. Se kertoo ihmisistä, jotka elämää sykkivin sydämin ja onnea janoten etsivät inhimillisyyttä tässä vaikeassa elämässä. Ja näin siitä tulee pakostakin myöskin psykologinen elokuva”, SF Uutisten erikoisnumero luonnehti elokuvaa.
Ohjelmaopas tarjoaa tv-ohjelmien tiedot maksuttomilta kanavilta.




