Kärpästen herra (K12) – Yle Teema
Yle Teema esittää tänään William Goldingin klassikkoromaaniin perustuvan elokuvan vuodelta 1963.
Peter Brookin ohjaama mustavalkoelokuva Kärpästen herra noudattaa tarkasti romaanin juonta.
Joukko koulupoikia haaksirikkoutuu lento-onnettomuudessa autiolle saarelle missä heidän on selviydyttävä ilman aikuisia. Sivistys rapistuu nopeasti poikien jakautuessa eri heimoiksi, joiden välille kehittyy yhä primitiivisempi ja vaarallisempi valtataistelu.
Elokuva kuvattiin Puerto Ricossa. Sen tekeminen kesti kauan, sillä materiaalia kertyi kymmeniä tunteja.
Lapsinäyttelijät ovat ensikertalaisia, ja osa filmistä improvisoitiin kuvauksissa, joiden olosuhteet olivat karut. Osa näyttelijöistä kertoi myöhemmin, että kokemus oli traumaattinen.
HS:n mukaan Brookin leffaversiota ei tiettävästi ole esitetty Suomen teattereissa ja televisiossa aiemmin. Kärpästen herrasta tehtiin elokuvasovituksen vuosina 1990 ja 2017, mutta jälkimmäisen päähahmoina olivat tytöt.
Goldingin vuonna 1954 ilmestynyt romaani ei ollut bestseller. Sen ensipainos oli vain pari tuhatta kappaletta Yhdysvalloissa.
Elokuvan voi katsoa myös Yle Areenasta.




