Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus (K12) – Nelonen perjantaina 7.05. klo 22:30
Vuonna 1994 valmistunut komedia on Leslie Nielsenin tähdittämien Mies ja alaston ase -elokuvien kolmas ja viimeinen osa.
Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus sai ristiriitaisen vastaanoton, mutta yleisesti sitä pidettiin kelvollisena päätöksenä legendaariselle komedialeffasarjalle.
Komisario Nordbergia esittävä O.J. Simpson (kuvassa) teki elokuvassa viimeisen roolinsa. Hän sai elokuvan ilmestymisvuonna 1994 murhasyytteen. Entistä amerikkalaisen jalkapallon tähteä syytettiin ex-vaimonsa Nicole Brown Simpsonin ja tämän miesystävän Ronald Lyle Goldmanin murhasta. Lopulta murhasyyte kaatui, mutta ura valkokankaalla oli ohi. Simpson sai myöhemmin 33 vuoden tuomion aseellisesta ryöstöstä, mutta hän pääsi ehdonalaiseen vuonna 2017.
Poliisiparodian muissa osissa nähdään muun muassa Elviksen vaimo Priscilla Presley, George Kennedy sekä edesmennyt malli ja mediapersoona Anna Nicole Smith. Mies ja alaston ase -elokuvansarjan maine on kasvanut klassikon mittoihin.
Vuonna 2014 New York Timesin kriitikot valitsivat ensimmäisen osan Mies ja alaston ase yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.




