Tänään TV:ssä karmea tositapahtumiin perustuva selviytymistaistelu

127 tuntia – Sub maanantai 7.3. klo 21:00
Danny Boylen käsikirjoittama ja ohjaama elokuva kertoo parikymppisestä Aron Ralstonista, joka lähti yksinäiselle kiipeilyretkelle Utahin kanjoneihin toukokuussa 2003.
Viikonloppuretki sai karmivan käänteen, kun hän putosi syvään kalliorailoon ja hänen kätensä päälle putosi satoja kiloja painava kivenlohkare.
Hän vietti jumissa viisi päivää ja selvisi hengissä amputoimalla oikean kätensä tylsällä veitsellä.
Ollessaan loukusssa Ralston kärsi nestehukasta ja hallusinaatioista. Hän pohti ”vankeutensa” aikana elämäänsa ja tuli johtopäätökseen, etttä juuri kyseinen siirtolohkare on odottanut häntä jo kauan.
Kriitikoiden kehuma elokuva sai kuusi Oscar-ehdokkuutta. Elokuvan pääosan näyttelee James Franco.

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone