Christian Petzoldin ohjaamassa elokuvassa Nina Hoss esittää keskitysleiriltä selviytynyttä naista, joka palaa kuolleista kohdatakseen kavaltajansa eli oman puolisonsa.
Ahdistusta lisää se, että hän on menettänyt kasvonsa keskitysleirillä. Ulkonäkö muuttuu, joten läheiset eivät enää tunnista häntä.
”Minua ei enää ole”, hän toteaa.
Ohjaaja Petzoldia on kiitelty muun muassa uuden näkökulman tuomisesta holokaustielokuvaan.
Toteuttamalla tarinan noir-genressä ohjaaja vapauttaa aiheen monista sovinnaisuuksista ja näyttää erään ”tavallisen saksalaisen” kaikessa rikollisessa opportunismissaan, jolle sodan päättyminen on vain yksi käänne muiden joukossa, suorastaan uusi tilaisuus, Ylen sivuilla luonnehditaan.





