Tänään TV:ssä hämmennystä herättänyt suomalaiselokuva – kestoa venytettiin erikoisella konstilla, ei lainkaan ulkokuvia…

Isäpappa ja keltanokka – TV1 Tiistaina 20.10. klo 13:15

TV1:ssä tiistaina esitettävä Edvin Laineen ohjaama komedia sijoittuu sijoittuu Eläintieteellisen laitoksen maailmaan ja kertoo työhönsä uppoutuneesta leski-isästä ja eläintohtorista (Joel Rinne), jonka elämään astuu nainen.

Kyseinen kaunotar (Mirjam Novero) on tohtorin lasten palkkaama lääkäri, joka tekeytyy  kotiapulaiseksi, koska tohtori ei huolisi lääkärin apua.

Etenkin juuri Noveron näyttelijäsuorituksen keräsi kriitikoilta kehuja.

Elokuvan tekee harvinaiseksi se, että ulkokuvia ei ole lainkaan, vaan studion lisäksi elokuvaa on kuvattu Helsingin Eläinmuseossa ja yliopiston eläintieteen laitoksessa.

Toinen esikoinen seikka on vaivainen 70 minuutin pituus. Tosin elokuva uhkasi jäädä vieläkin lyhyemmäksi, noin tunnin mittaiseksi. Lisäpituutta elokuvalle saatiin alkuteksteihin sijoitetulla päänäyttelijöiden esittelyllä.

Toisaalta monen kriitikon mielestä lyhyt kesto saattoi koitua pelastukseksi, sillä käsikirjoituksen ei olisi todettu kantavan pidemmälle.

Elokuvaa ei ole lähdetty turhaan venyttämään edes puolitoistatuntiseksi, joka on ollut ainoa oikea tapa saada tarina kantamaan näin hyvin. Isäpappa ja keltanokka on 70-minuuttinen oppikirjaesimerkki siitä, mitä näyttelijät voivat parhaillaan elokuvaan tuoda. Rinteen ja Pöystin roolisuorituksia ei voi kuin nöyränä ihailla”, huomioi Elokuvauutiset.fi -sivusto.

Isäpapan ja keltanokan menestys jäi vuoden keskitasoa heikommaksi.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone