Tänään TV:ssä Eijan karmea tarina – ”Isä hakkasi, hylkäsi – tuhosi perintörahat

Tuhkimotarinoita : Julman isän varjosta – Yle TV2 Maanantai 25.9. klo 21:00

Eija oli kymmenkuinen, kun isä ajoi äidin pois perheen kodista. Oikeus tuomitsi tyttäret isälle.

Isä mustamaalasi äitiä koko lapsuutemme ajan ja kertoi tämän hylänneen meidät. En uskaltanut lapsena ottaa äitiin yhteyttä, sillä isä uhkasi hylätä minut, jos olisin äidin kanssa missään tekemisissä, Eija kertoo.

Isä oli hakannut äidin ja uhannut väkivallalla, jos tämä olisi tyttäriinsä yhteydessä. Totuus lapsensa hylänneestä äidistä oli kuitenkin toisenlainen, kun Eija viimein aikuisena uskaltautui kohtaamaan äitinsä.

Eija joutui koko lapsuutensa kuulostelemaan arvaamattoman isänsä tunnetiloja. Hän pelkäsi isää, eikä pelko ollut turhaa, sillä isä oli väkivaltainen myös tytärtään kohtaan.

Isä purki omaa pahaa oloaan meihin lapsiin. Raivokohtaus saattoi tulla milloin mistäkin syystä. Välillä menin kouluun kasvot mustelmilla. Yritin olla kotona mahdollisimman hajuton, mauton ja väritön, etten suututa isää.

Eija ei saanut lapsena minkäänlaista hyväksyntää, isä ei koskaan halannut tai pitänyt sylissä. Hän kertoi Eijan olevan ei toivottu -vahinkolapsi, josta ei koskaan tulisi mitään.

Uskoin sen. Lapsuuden rakkauden puute on näkynyt koko elämäni ajan monella tapaa, sillä en koskaan kokenut olevani rakastettu tai riittävä isälle. Riittämättömyyden tunne ajoi myös itsemurhayritykseen.

Isä ei jättänyt Eijaa rauhaan edes aikuisena. Hän uhkasi tehdä tyttärensä elämästä helvetin. Viimeisen kiusansa hän yritti tehdä vielä haudankin takaa.

Hänen viimeinen tahtonsa oli jättää meidät perinnöttömiksi. Ennen kuolemaansa hän upotti koko omaisuutensa, satoja tuhansia euroja, silputtuna liisteriin.

Eija loi omille lapsilleen turvallisen lapsuuden, josta hän itse vain unelmoi. Kiitoksena tästä tytär Viivi haluaisi tuoda äidin elämään piristystä nyt, kun isän varjo on poistunut tämän elämästä. Tuhkimotarinoiden Outi lähtee hakemaan Eijan kanssa kadonnutta itsevarmuutta ja toteuttaa tyttären kanssa Eijan pitkäaikaisen unelman taivaalla

Kuva: Yle kuvapalvelu.

Kuvahaun tulos haulle elisa viihde rakkautta ja anarkiaa

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone