Big Star: Nothing Can Hurt Me – Yle Teema sunnuntai 6.4. kello 21.00.
Teema esittää musiikkidokumentin Big Star: Nothing Can Hurt Me, joka kertoo memphisiläisestä poprockyhtyeestä, josta piti tulla 1970-luvulla yksi maailman ykkösbändeistä, mutta josta tulikin pienen piirin kulttinimi.
Vuosina et 1971-74 koossa ollut Big Star oli muusikkojen, kriitikkojen ja musiikkiharrastajien suitsutuksen kohde. Bändistä povattiin yhtä suosittua kuin aikalaisensa The Kinks ja Beach Boys olivat.
Big Star levytti kolme albumia, joita myytiin vähän – joskaan niitä ei edes oikein levitetty. Vuosien saatossa albumeista on tullut yhä tärkeämpi osa rockin historiaa.
Yhtye painui vuosiksi unholaan, 1980-luvulla sen maine alkoi kiiriä kuuluisien fanien myötä. Esimerkiksi yhtyeet R.E.M, The Replacements ja Flaming Lips ovat puhuneet Big Starin vaikutuksesta oman musiikkiinsa. Yhtye koottiin uudelleen 90-luvun alussa, mutta ura tyssäsi lopulllisesti, kun keulahahmo Alex Chilton kuoli vuonna 2010.
61-vuotias rumpali Jody Stephens on alkuperäisen kokoonpanon ainoa elossa oleva jäsen.
Esikoislevyllä mukana ollut laulaja-kitaristi Chris Bell jätti yhtyeen jo vuonna 1972.Hän kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1978.
Drew DeNicolan ja Olivia Morin ohjaama dokumentti oli Yhdysvalloissa elokuvateatterilevityksessä vuonna 2013. Tämäniltainen esitys 6.4. on elokuvan Suomen-ensi-ilta.
[youtube id=”BNKSs1J38EA” width=”600″ height=”350″]




