Kevin Costnerin tähdittämä Waterworld oli aikansa kallein tuotanto ja elokuvastudion painajainen. Leffan budjetti ylittyi moninkertaisesti, osittain siksi, koska elokuvaa kuvattiin useassa maailmankolkassa: Havaijilla, Los Angelesissa, Huntington Beachilla sekä Santa Catalinan saarella.
Elokuva pääsi kuitenkin voitolle, kun 175 miljoonan dollarin budjetilla saatiin kerättyjä tuottoja 264 miljoonaa dollaria. Mikään kultakaivos se ei kuitenkaan ollut, sillä Universal Studiosille kertyi elokuvasta mittavia lisälaskuja.
Elokuvan saama kritiikki ja katsojapalaute jakautui jyrkästi kahtia. Elokuva on saanut Rotten Tomatoes -sivuston kävijöiltä arvosanan 43/100.
Kevin Costnerin ura koki kolauksen elokuvan jälkeen. Kaksi vuotta myöhemmin hän tähditti, ohjasi ja tuotti The Postman – tulevaisuuden sanansaattaja –elokuvan, josta tuli karmaiseva floppi. Elokuva tuotti ison tappion ja sai ”huonoimpien elokuvien” Razzie-gaalassa neljä palkintoa.
Wesworld-elokuva sijoittuu tulevaisuuteen: napajäätiköt ovat sulaneet ja suurin osa maapallosta on veden peitossa. Costnerin esittämä yksinäinen kulkija törmää äitiin ja pieneen tyttäreen, jotka etsivät kuivaa maata. Tytön selkään on tatuoitu kartta, jota tavoittelevat myös Dennis Hopperin johtamat rosvojoukot.





Molemmat pirun hyviä leffoja
Kyllä Perse tietää!
Kuvattu siis kahdessa maailmankolkassa: Havaijilla ja Kaliforniassa.