Tänään TV:ssä: 90-luvun kotimainen klassikko sykkii maaseudun nostalgiaa – oli ilmestymisvuotensa katsotuin kotimainen elokuva

Kivenpyörittäjän kylä – TV1 sunnuntaina 9.04. klo 15:20

Vuonna 1994 valmistunut Heikki Turusen romaaniin perustuva elokuva kuvaa elokuista päivää maalaiskylässä 1970-luvulla. Komediallisessa draamassa Ruotsiin muuttanut Pekka (Martti Suosalo) saapuu perheineen synnyinseudulleen Pohjois-Karjalaan Jerusalemiin, jonka asukkaat valmistautuvat häihin kovalla tohinalla.

Kivenpyörittäjän kylä oli ohjaaja Markku Pölösen toinen pitkä elokuva. Leffa oli ilmestymisvuotensa suurin menestys. Se sai kolme Jussia: parhaasta elokuvasta ja ohjauksesta. Lisäksi Matti Varjo sai parhaan miessivuosan Jussin. Kivenpyörittäjän kylä sai teattereihin lähes 300 000 katsojaa ollen ilmestymisvuotensa ylivoimaisesti katsotuin kotimainen elokuva.

Vuonna 1997 tv-ensi-illassa sen näki 1 241 000 katsojaa. Nyt elokuvaa voi pitää jo klassikkona. Kivenpyörittäjän kylä kuvattiin pääasiassa Juuan kunnassa Pielisen rantamaisemissa. Myös Pölösen seuraava elokuva Kuningasjätkä (1998) sijoittui Pohjois-Karjalan maisemaan. Elokuva oli Pölösen uran kannalta merkityksellinen ja monet pitävät sitä hänen uransa parhaimpana.

Markku Pölösen Kivenpyörittäjän kylä jatkaa siitä, mihin hänen esikoisohjauksensa Onnen maa jäi. Ensemble-elokuva kuvaa pohjoiskarjalaista Jerusalemin kylää 1970-luvulla. Elokuvan suurin ansio on yhteiskunnallisen rakennemuutoksen ja autiotuvan maaseudun hienovireinen kuvaus, joka on samaan aikaan sekä nostalgisoiva että haikea”, Mesta.netin kriitikko J.K. Silvennoinen luonnehti elokuvaa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

Kommentit suljettu.