Tänään TV:ssä 80-luvun kotimainen kolmiodraama – lapseton aviopari löytää ratkaisun


Anssi Mänttärin komedia Rakkauselokuva nähdään TV2:ssä torstaina klo 22.52.

Vuonna 1984 valmistunut elokuva kertoo lapsettomuudesta kärsivästä avioparista, joka miettii tulevaisuuttaan ja löytääkin siihen ratkaisun.

Rakennusinsinööri Hannu (Markku Toikka) ja lentoemäntä Raija (Liisa Halonen) eivät saa lasta, koska Hannun siittiöissä on jotain vikaa. Lapsenteko saattaakin onnistua, kun kuvioihin astuu arkkitehti Kalle (Antti Litja).

Rakkauselokuva ei yltänyt tavoiteltuun 50 000 yleisömäärään, mutta 13 000 katsojallaan se oli Mänttärin siihenastisista 1980-luvun elokuvista katsotuin. 

Mänttäri kertoi haastattelussa (Still, 1984), että alunperin Mika Kaurismäen piti ensin ohjata Rakkauselokuva, mutta Mika tarttui Klaani-elokuvaan ja ohjausvastuu jäi Mänttärille.

Mänttäri oli yksi 80-luvun tuotteliampia ohjaajia. Useiden elokuvien budjetit ja tuotantoajat olivat pieniä.

Rakkauselokuvan tuotantoon Mänttäri käytti tavallista enemmän aikaa, ja myös käsikirjoitus oli viimeistellympi. Ehkä tästä syystä myös elokuvan henkilöt ovat uskottavia, ja heidän ongelmiinsa on helppo samastua. Rakkauselokuvan, kuten muidenkin Mänttärin tuon ajan elokuvien maailma kuvaa karulla tavalla Suomen 1980-luvun arkitason ilmapiiriä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *