Peter Franzénin yksi tuoreimmista rooleista nähdään Todor Chapkanovin ohjaamassa toimintaleffassa Black Lotus.
Leffaa on helppo mainostaa – pääosissa Frank Grillo (Marvel-leffojen Crossbones – Brock Rumlow) ja ison kylmälaitteen kokoinen hollantilainen MMA-ottelija Rico Verhoeven. Kun ohjaaja Chapkanovilla on vielä aikaisempaa kokemusta muskelihirmujen kanssa kuvaamisesta (Scott Adkins), toiminta lienee elokuvassa taattua ja meininki fyysistä. Juoni kulkee siinä sivussa.
Tarinassa Verhoevenin esittämä Matteo menettää ystävänsä kaappaustilanteen selvittelyssä – erikoisjoukkojen miehenä Matteo jättää noudattamatta käskyjä ja hoitaa tilanteen omalla tyylillään, väärin toimittu, vaikka kaappaustilanne raukeaa. Kaverin kuolema ottaa koville.
Hypätään viisi vuotta eteenpäin. Elämässään ajelehtinut Matteo päätyy Amsterdamiin, ja treffaa kaverinsa lesken ja tämän lapsen – sekä naisen uuden kumppanin, jota esittää Franzen.
Samaan aikaan toisaalla, Interpol ratsaa rikollispomo Gabriel Saban (Grillo) huumekuljetuksen. Kun vielä Franzénin esittämän liikemiehen onnistuu hävittämään 50 miljoonan verran rikollispomon saatavia, Saban alkaa syystäkin käydä kuumana. Sijaisuhreiksi joutuvat Matteon kuolleen työtoverin perhe.
Saban kaappaa tyttären, ja Matteon on ryhdyttävä viimeiseen taisteluun. Ja niitä riittää, nimittäin face to face -otteluita pahisten kanssa.
Toimintaleffaksi Black Lotuksessa on liikaa puhetta, mutta toiminnan käynnistyessä meno on pätevää. Verhoeven puhuu paremmin nyrkeillään kuin vuorosanojen muodossa. Grillo ei kuitenkaan petä. Mies irvistelee todellisena superpahiksena.
Franzén ei sentään ottele tasavertaisena Verhoevenin rinnalla.
Kun leffa pääsee lopullisesti vauhtiin, ohjaaja onnistuu toimittamaan, mitä oli tilauksessa.