Tänään alkavassa Korkki kiinni -sarjassa seurataan kuuden suomalaisen alkoholitonta elämää vuoden ajan. Toimittaja Jaakko Selin, yrittäjäpari Heidi Ekholm-Talas ja Jonni Talas, näyttelijä Susanna Indren, Lapinlahden lintujen Timo Eränkö sekä Freukkari-solisti Pekka Myllykoski lupautuvat yrittämään koko vuoden mittaista tipatonta.
Monet sarjassa esiintyvät ovat kohtuukäyttäjiä, mutta Freud Marx Engels & Jung –yhtyeen laulusolisti Pekka Myllykoski tunnetaan miehenä, joka ei koskaan sylje kuppiin. Hän ei saa ohjelmassa korkkia kiinni itsenäisesti, vaan menee katkaisuun.
Myllykoski opiskeli nuorena lääkäri-isänsä toiveesta lääketiedettä, mutta opinnot jäivät kesken kanditaatti-vaiheessa. Viimeiset 30 vuotta hän on elättänyt itsensä musiikilla.
Myllykoski on puhunut avoimesti alkoholismistaan julkisuudessa. Hän myöntää ihailevansa epäsovinnaista ja itsetuhoista taiteilijaelämää. Hän myöntää olleensa lähes koko aikuiselämänsä pienessä sievässä.
– Huomaamatta homma meni siihen, että kaikki pyöri aikatavalla alkoholin ympärillä, suunnilleen päiväohjelmat piti kattoo sen mukaan missä on se aika ja paikka, ett pääsee pistäytyyn bisselle, Myllykoski kertoo Ylen sivuilla.
Myllykoskella on paljon pelissä, sillä bändikaverit ovat antaneet viimeisen varoituksen hänelle. Viinalla läträämisen on loputtava, tai muuten hän saa kenkää Freukkareista, jossa on laulanut 30 vuotta.
Sarjassa kuullaan myös päähenkilöiden läheisten ajatuksia. Ilman ratkeamisia vuosi ei suju kaikilla.





No eipä tarvitse enää jännittää ratkeaako mies vai ei kun paljastui kivasti artikkelin lopussa.
Rusakko, artikkelin loppu ei välttämättä tarkoita aivan sitä. Et ole tainnut seurata Myllykoskeen liittyvää uutisointia viime vuoden lopulla?
Luulin että Simo Silmusta oli kyse : )
Minkä takia alkoholista pitää päästä eroon?
Kaveri on tiensä valinnut.
Mieluummin kuolee hymy korvissa maksan yhtäkkiseen pettämiseen kun kituuttaa toisten ehdoilla vuosikausia.
”No eipä tarvitse enää jännittää ratkeaako mies vai ei kun paljastui kivasti artikkelin lopussa.”
Kuinka niin? Artikkelin loppu kuuluu ”Ilman ratkeamisia vuosi ei suju kaikilla.”, mikä monikosta päätellen viittaa yleisesti sarjan päähenkilöihin. Ratkeaja voi siis olla kuka tahansa nimiluetteloon sisällytetty.