Suomalaisbändille jytky Saksasta – uudella albumilla listakärkeen


Sunrise Avenuen uusi albumi Heartbreak Century ponnahti julkaisunsa jälkeen suoraan Saksan albumilistan ykköseksi. Levyn menestystä on avittanut I Help You Hate Me –single, joka on tällä hetkellä Saksan radioiden Top 10 soitetuimpien kappaleiden joukossa.

Yhtyeen suosio myös Suomessa kasvaa kasvamistaan. Sunrise Avenue esiintyy Helsingin Hartwall Arenalla 23. maaliskuuta 2018. Liput konserttiin tulivat myyntiin tänään perjantaina klo 9 ja areena varattiin loppuun minuuteissa.

Sunrise Avenuen kiertue lähti liikkeelle Helsingin loppuunmyydyltä Tavastialta keskiviikkona. Perjantaina vuorossa Tampereen Pakkahuone ja lauantaina Turun Gong. Molemmat keikat ovat loppuunmyytyjä. Suomen jälkeen kiertue jatkuu ympäri Euroopan ja päättyy maaliskuussa Hartwall Arenalle.

Samu Haberin luotsaama Sunrise Avenue on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä. Yhtyeen albumeita on myyty maailmanlaajuisesti yli 2,5 miljoonaa kappaletta. Vuonna 2014 julkaistu Best Of -kokoelmalevy on myynyt Saksassa peräti tuplaplatinaa eli yli 400 000 kappaletta.

#sunriseavenue #heartbreakcentury #2017

A post shared by Sunrise Avenue (@sunriseavenue) on

 

Kuvahaun tulos haulle elisa viihde rakkautta ja anarkiaa

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone